Lisää laskettelusta ja muusta kivasta

Hupsista kun aika vaan menee kuin siivillä! Piti kirjoittaa kaksi kertaa viikossa eikä kerran kahdessa viikossa. No tästä eteenpäin sitten..

Elämä täällä on ihan kuin eläisi jossain kuplassa. Kuulostan varmaan rikkinäiseltä levyltä, mutta ympäristönä Whistler on just semmoinen, missä oon tosi pitkään halunnut asua ja noi vuoret vetää edelleen mut sanattomaksi päivittäin. Täällä ei ole hälisevää liikennettä ja kirkkaina öinä (joita on ollut yllättävän monia marraskuuhun verrattuna) tähdet näkyy uskomattoman hyvin. Matka töistä kotiin menee gondolalla ja näkymät on aika huikeita. Arki on myös rutinoitunut aika mukavasti, vaikka välillä tuleekin tehtyä jotain poikkeavaa. Kämppisten kanssa sujuu tosi hyvin ja vieläkin odotellaan meidän neljättä asukkia. Aika vähän tulee ajateltua Whistlerin ulkopuolista maailmaa. Tietysti perhettä ja ystäviä miettii useinkin, mutta hyvä jos muistan lukea uutisia edes kerran viikossa.

bongaatko Jupiterin?

näkymä kun poikkean Starbucksiin joka aamu ennen töitä

Työt ja siirto
Töitä tehdään nyt neljättä viikkoa ja kaikki mun vuorot on olleet Creeksidessa. Viime viikolla tosin mulle ilmoitettiin, että mut siirretään Villageen, sillä ne oli tehneet jonkun virheen ja yhden toisen tytön oli tarkoitus alunperin olla Creeksidessa. Tää viikko siis mennään vielä rauhallisemmissa tunnelmissa paikallisia palvellessa ja ensi viikolla pääsenkin sitten myymään lippuja lähinnä turisteille. Tulee kyllä ikävä meidän työporukkaa ja joitain asiakkaita, jotka on käyneet joka päivä laskettelemassa ja nousee nimenomaan Creekside Gondolalla ylös vuorelle.

Noh, kaikki ei onneksi mene huonompaan suuntaan. Työmatka ainakin lyhenee rutkasti ja pääsen työskentelemään mun muiden kavereiden kanssa, joilla ei oo koskaan vuoroja Creeksidessa. Lipunmyyntivuorot on myös pidempiä ja mulla on vain noin kuusi tuntia validationia viikossa ja vaan kahtena eri päivänä. Mmmm...näillä jääkausikeleillä ei nimittäin oo mitään herkkua seistä tuolla ulkona. Ja hei, jos ei muuta, niin ainakin vaihtelu virkistää. :)


Laskettelu ja venähdys (sori taas tää yksityiskohtainen selostus rinteistä...)
Menin viime viikon maanantaina ja tiistaina laskettelemaan kavereiden kanssa ja oli kyllä niin huippua ettei mitään rajaa! Aloiteltiin maanantaina ensin Olympic Chairin alueella, missä on pari tosi iisiä ja lyhyttä vihreää rinnettä, mutta pian me löydettiinkin itsemme taas Roundhousen luota, josta pääsee usealle eri vihreälle rinteelle. Ennen lounasta koluttiin läpi Upper ja Lower Whiskey Jack, Ego Bowl ja Pony Trail. Ihan hyvä, että mukana oli mun lisäksi Jordan (aloitteleva lautailija), Katie (hyvä laskettelija) ja Rich (superhyvä laskettelija). Seurasin aika pitkälti vaan Katien perässä ja uskalsin lisätä vauhtia ihan mukavasti. Oli kyllä kiva huomata, miten paljon helpompaa kääntymisen ja vauhdin hallinta on, kun nopeutta on riittävästi. Katie myös kommentoi, että mähän vedän suurimmaksi osaksi sukset vierekkäin, enkä niinkään enää aura-asennossa. Jes! Välillä tuli tietty pieniä paniikinomaisia hetkiä, mutta siitä vaan takaisin pystyyn ja ei kun laskemaan. Lounaan jälkeen mentiin ekaa kertaa vuorten välillä olevalla Peak2Peak-gondolalla Whistleristä Blackcombille ja tultiin Green Linea pitkin Excalibur-gondolalle, jolla päästiin lähestulkoon suoraan kotiovelle. Yhden kerran poikettiin kyllä meidän vihreältä rinteeltä, kun Katie ja Rich ehdotti pientä "oikopolkua". Juuh..tämä oikopolku osoittautui erittäin jäiseksi siniseksi rinteenpätkäksi. En kyllä kaatunut kuin kerran, mutta joo..taidan jättää oikopolut sitten loppukaudelle. :P

Tiistaina sitten jatkettiin Katien ja Jordanin kanssa Whistleriin tutustumista. Mä aloitin ehkä 1,5 tuntia ennen niitä ja menin sitten itsekseni Pony Trailin, Bear Cubin, Expresswayn ja Whiskey Jackit ennen kuin nähtiin Roundhousella. Oli kyllä ihanaa mennä itsekseen, sillä ei tarvinnut odottaa ketään, pidin just niin monta miettimis(lue: itsensä tsemppaus)taukoa kuin halusin enkä ollut huolissani siitä, että mä odotutan muita. Enkä kaatunut kertaakaan! :) Katien ja Jordanin kanssa lämmiteltiin taas parin rinteen verran, kunnes lähdettiin mun ehdottamalle reitille...dun-dun-duuun...joo-o..ei ollut ehkä mun paras veto, vaikka oli kyllä sen arvoista.

Olin siis katsonut meille täysin vihreän reitin Marmotia pitkin Harmony Express-tuolihissille ja siitä sitten Burnt-Stew-Trailin ja Sidewinderin kautta Emerald Express-tuolihissille. Tää reitti vei meidät Harmonyn jälkeen vuoren (puoli)takapuolelle, joka oli ihan oma maailmansa näkymien puolesta. Ihan huippua!! Tosi paljon oli kyllä tasaisia osia, joten aloittelevalle lautailijalle en kyllä suosittele tota rinnettä. Jotta pääsee Harmonylle, täytyy ensin mennä siis Marmotia pitkin, joka ei kyllä vihreydestään huolimatta ollut mun mielestä mitenkään erityisen vihreä yhdessä superjyrkässä mäessä. Kaaduin kahdesti siinä ja tokalla kerralla jopa toinen suksi irtosi jalasta. o_O Oon nyt jälkikäteen katsellut youtubesta pari videota tosta mäestä eikä se nyt näytäkään niin jyrkältä..en tiiä mikä paniikkikohtaus mulle tuli..jälleen kerran..

Juuh, tämän reissun jälkeen mentiin lounaalle ja siitä sitten lasketeltiin Midstationille saakka Whiskey Jackejä ja Upper Olympiciä pitkin. Muutama sata metriä ennen gondolaa kaaduin lumitykkien luomilla lumikasoilla ja tunsin/kuulin jotain menevän vikaan mun vasemmassa polvitaipeessa. Laskettelin kuitenkin gondolalle, mutta polvitaive oli melko kipeä ojentaessa ja koukistaessa. Eipä juuri parantunut viikossa, joten menin sitten toissapäivänä näyttämään sitä lääkäriin ja diagnoosi oli hamstring strain. Reseptiksi annettiin lepoa ja venyttelyä.

Yli viikon liikkumattomuus alkoi kuitenkin olla vähän liikaa mulle ja menin sitten eilen Meadow Parkiin uimaan ja ostin kuukausikortin sinne(siellä on uima-altaan lisäksi kuntosali, luistelukenttä ja fitnesstunteja). Internetin mukaan uinti on ihan sopiva liikuntamuoto, kunhan kuuntelee omaa kroppaa liikunnan aikana ja lopettaa jos aiheuttaa vaan enempi kipua. Unohdin tosin venytellä sen jälkeen (kuten lähes aina kun oon liikkunut), mutta pidin pienen venyttelysession kotona ennen nukkumaanmenoa. Nyt pitää vaan ottaa tavaksi mennä illalla lämpimään suihkuun ja sen jälkeen venytellä. Toisaalta ihan jees, niin voi aamulla nukkua ainakin viisi minuuttia pidempään. :)

6.12.2016 mennessä kolutut rinteet

Leffat
Oon edelleen ihan kauhea leffahirmu. Oon taas nähnyt lähes kaikki leffat mitä meidän paikallisessa teatterissa näytetään. Yleensä vaan on työpäivän jälkeen kolmen aikoihin just semmonen kiva leffafiilis ja yleensä eka näytöskierros alkaa siinä ennen neljää, niin ei siinä kyllä oo mitään syytä miksei menis. Ja aika usein meen Art Centeriin soittamaan pianoa ennen leffan alkua. Mmm..viimeisimmistä leffoista Rogue One ja Moana on olleet mun suosikkeja. Allied oli myös ihan hyvä, mutta odotin enemmän actionia enkä niinkään draamaa, joten mielentila ei ehkä ollut sopivimmasta päästä. Fantastic Beasts oli ihan jees, mutta semisti ehkä pettymys. Arrival oli ihan erilainen kuin odotin (lue: tylsä), enkä ihan hirveästi välittänyt siitä. The Girl on the Train oli oikein hyvä ja ymmärrän kyllä miksi monet sanoo, että se on aika samantyyppinen Gone Girlin kanssa. 


Ziptrek ja kelkkailun world cup
Kävin viime maanantaina ziptrekkaamassa kun päästiin töiden kautta ilmaiseksi kokeilemaan. Oli kyllä aika hienoa herätä selkeään (ja kylmään) aamuun ja lähteä vähän seikkailemaan. Meitä oli viiden hengen porukka ja kolme meistä oli Guest Servicesta. Koko höskä kesti kaksi tuntia ja oli aika mahtavaa. Jos olisi ollut isompi lössi, niin olisi varmaan ollut paljon ikävämpää, sillä oltaisi jouduttu odottelemaan pidempiä aikoja pakkasessa eri köysien välillä.  Täytyy mennä vielä jossain vaiheessa uudestaan, sillä meidän retki ei kattanut sitä kaikista korkeinta ja pisintä köysirataa.

Ensi viikolla meille Guest Serviceläisille on myös varattu ilmaisia aikoja meidän Tube Parkissa(niinku pulkkamäki, mutta jättirenkailla). Ei se normaalistikaan oo meille kuin 9$, mutta ilmainen on aina parempi. :) 

Käytiin myös pari viikkoa sitten katsomassa miesten kelkkailun world cupia kun saatiin sinne ilmaiset liput ja se järjestettiin ihan meidän asuntoloiden vieressä. Aika hurjaa menoa...mua ei kyllä siihen puuhaan saisi vaikka maksettaisi.

Itsenäisyyspäivä
Pidettiin itsenäisyyspäivänä meidän kahdeksan hengen suomiporukalla omat itsenäisyyspäivän juhlat yhdessä oleskeluhuoneessa. Vitsit oli ihanaa kuulla ja puhua taas suomea, laulaa suomalaisia lauluja ja syödä lihapullia/perunamuussia/mokkapaloja/korvapuusteja/voisilmäpullia. <3
Vallattiin oleskeluhuone noin viideksi tunniksi ja sinä aikana ehdittiin laittaa ruokaa, katsella linnan juhlia, kuunnella suomimusaa ja vaan chillata. Muutama ei-suomalainen kävi pariin otteeseen kanssa laittamassa ruokaa ja kelas et mikä ihmeen juhlaperinne toi kättelyn katsominen oikeen on. Onhan se ehkä vähän erikoista, mutta hauskaa meillä kyllä oli. Ja on kyllä ollut kiva nähdä tätä porukkaa itsenäisyyspäivän jälkeenkin. Saa aivot ja suukin vähän lepoa kun ei tarvii keskittyä niin paljon siihen mitä suustaan päästää. :)

Sitten ei muuta kuin vaan joulun odottelua. :)

Leivottiin pari päivää sitten kämppisten kanssa banaanileipämuffinsseja :) 

Laskettelua!!

Voi luoja, nyt on kyllä laskettelukärpänen purrut mua!

Olin maanantaina ensimmäisellä laskettelutunnillani. Meitä oli neljän hengen aloittelijoiden ryhmä ja suunnattiin aluksi opettelualueelle Whistlerin midstationille. Ensin me totuteltiin suksiin liukumalla niillä yksi suksi kerrallaan jalassa. Seuraavaksi opeteltiin nousemaan mäkeä pitkin sivuttaisaskelilla. Tän jälkeen oli luvassa pysähtymisharjoituksia auraamalla ja lopulta vähän kääntymisharjoituksia. Tän jälkeen päästiin liukumatolla vihdoin harjoittelumäen alkuun ja aloitettiin kääntymis- ja tasapainoharjoitukset kunnolla. :)

Mentiin parin tunnin harjoittelun jälkeen lounaalle ylös Roundhouseen ja palattiin sieltä iltapäiväksi takaisin harjoittelumäelle pariksi tunniksi. Olin ennen laskettelutuntia ajatellut, että kokeilen ensin laskettelua lautailun sijasta, sillä halusin, että mulla on käsissä jotain, mikä mahdollisesti auttaisi mua pysymään pystyssä. Loppujen lopuksi tasapainon pitäminen kuitenkin tuntui helpoimmalta silloin kun harjoitukset vaativat sauvojen jättämistä mäen yläpäähän. Yllättävää mulle. En kaatunut kertaakaan ekana päivänä ja kääntymisharjoitukset tuntuivat menevän aika hyvin, etenkin kun saatiin vähän lisättyä nopeutta. Vasemmalle kääntyminen onnistui tosin huomattavasti paremmin kuin oikealle kääntyminen.

Tiistaina oli luvassa toinen laskettelutunti saman opettajan kanssa. Maanantaisesta ryhmästä Nick osallistui kanssa tiistain tuntiin, mutta muuten saatiin kaksi uutta laskettelijaa tähän ryhmään. Oltiin kuulemma maanantaina päästy tasolle 2+ ja tiistaina jatkettiin kääntymisharjoituksia jonkin aikaa harjoittelualueella ennen kuin päästiin tositoimiin.

Normaalisti harjoittelualueelta siirryttäisiin joko It Happens- tai Upper Fantastic -rinteille, mutta Olympic chair, jolla näille rinteille mennään, ei ollut vielä toiminnassa. Meillä oli siis vaihtoehtoina joko jäädä koko loppupäiväksi harjoittelualueelle tai mennä kokeilemaan jotain toista vihreää(helppoa) rinnettä. Me sitten mentiin gondolalla taas Roundhousen korkeudelle ja mentiin suoraan Ego Bowl -rinteeseen. Huh, sydän oli kurkussa koko ajan kun lasketeltiin alas Emerald chairille. Kaaduin "muutamia" kertoja ja kaikki on tallennettu kameralle..huoh. Jotenkin tuntui, että mun päästä oli kadonnut lähes kaikki opit ja Luke(meidän opettaja) sanoikin mulle pariin otteeseen, että mä huidon liikaa mun sauvoja ja yritän muutenkin kääntää suksia yläkropalla enkä jaloilla. Selvisin kuitenkin hengissä alas asti ja seuraavaksi oli mun ensimmäisen tuolihissireissun vuoro.

Lounastettiin taas Roundhousessa ja siellä keskusteltiin vähän iltapäivän ohjelmasta. Mä sain minimaalisen kohtauksen ja äänestin että mennään takaisin harjoittelualueelle. Sanoin kans, että voin mennä itsekseni, jos muut haluaa mennä Ego Bowliin uudestaan. Pari kyyneltä saattoi nousta myös silmiin.. Muut halusi mennä rinteeseen ja lopulta mäkin totesin, että jos mä en nyt mee uudestaan sinne rinteeseen, niin mä en varmaan ikinä pääse tästä pelosta yli. Tie siis johti Ego Bowliin ja mä sain mennä suurimman osan ajasta ekana Luken perässä..mun piti saada mun itseluottamus takaisin. Tällä kertaa meno oli paljon hallitumpaa, sillä tiesin mitä odottaa. Keskityin paremmin tekniikkaan ja onnistuin osittain myös saamaan sukset vierekkäin käännöksissä aura-asennon sijaan. Kaikilta kaatumisilta ei kuitenkaan vältytty ja kerran menin ehkä metrin off piste ja lumi siellä oli superupottavaa..siitä olikin sitten kiva yrittää kavuta ylös.

Mut joo. Loppujen lopuks olin tooooosi tyytyväinen, että menin Ego Bowliin uudestaan. Pelko hälveni ja enemmän vaan harmitti, ettei voitu jatkaa pidempään. Olin vuokrannut sukset ja sauvat näinä kahtena päivänä ja koska laskettelu tuntui tosi kivalta, päätin ostaa omani. Onneksi kämppiksen laskettelukengät on mulle just sopivat, niin ei tarvinnut ostaa niitäkin. Kämppis on myös justiinsa ostanut uudet kengät, joten on melko todennäköistä, että saan vanhat kengät käyttööni ihan milloin haluan. Tiistai-iltana menin sitten kylille ja tarkoitus oli vaan mennä kyselemään suksien hintoja kun meillä oli tulossa perjantaina viimeinen staff sale. Noh, kävikin niin, että ostin itselleni sukset ja sain ne perjantain alehinnalla. :) Tänään kävin viemässä kämppiksen laskettelukengät kauppaan, jotta ne sai siteet asennettua suksiin ja illalla kävin noutamassa ne. Iiiihhh!! Ne on ihanat! <3

Seuraava vapaapäivä on maanantaina, joten suuntaan silloin taas rinteeseen. Toivottavasti Olympic chair on toiminnassa, niin voin mennä vähän helpompiin rinteisiin. Täytyy vaan keksiä itselleni joku seuralainen..kaikkialla varoitetaan, ettei pitäisi lasketella yksin. Toisaalta noilla mun rinteillä kulkee aika paljon porukkaa ja ne on semi-iisejä, niin ei sinänsä ehkä oo niin vakavaa jos päädynkin menemään yksin. Aloitan kuitenkin päivän varmaan harjoittelualueella, jotta saan vähän lämmiteltyä ja muistutettua itselleni miten sitä oikein pitääkään lasketella. Laskettelukausi on pitkä ja meen todennäköisesti laskettelemaan kahtena päivänä viikossa, joten kaiken kaikkiaan mulle kertyy lähemmäs 40 laskettelupäivää. Ei siis oo mitään hoppua yrittää mennä sellaisiin rinteisiin, joihin ei välttämättä rahkeet oikeasti riitäkään. Pitää olla järkevä ja kerätä varmuutta ja taitoa tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä tavoite on kauden loppuun mennessä käydä kaikki vihreät rinteet läpi ja ehkä kokeilla joitain iisejä sinisiä rinteitä. Mulla on kuitenkin loppuelämä aikaa parantaa näitä taitoja. :)

Eka päivä laskettelua
Toka päivä laskettelua

Eka viikko töitä

Wow, paljon on ehtinyt tapahtua viikossa.

Train Wreck hike.
Osallistuin meille järjestettyyn retkeen pari vuosikymmentä sitten suistuneen junan turmapaikalle. Lähtö viivästyi noin parikymmentä minuuttia, sillä meidän matkaopas (joka ei itsekään ollut koskaan käynyt turmapaikalla) oli nukkumassa..kello yhdeltä iltapäivällä. Noh, päästiin lopulta matkaan ja mentiin ensin bussilla Function Junctioniin ja siitä sitten alettiin kävelemään. Opas tuntui olevan aika eksyksissä ja seurasi lähinnä vaan kirjallisia ohjeita miten päästä perille. Mun suuntavaisto sanoi, että me kuljettiin täysin väärään suuntaan, enkä ollut ainoa, joka oli tätä mieltä. Me pysähdyttiin pariin otteeseen keskustelemaan tästä ja lopulta pari muuta päätti lähteä takaisin Whistleriin, toinen pari oli jo aikaisemmin mennyt toiseen suuntaan ja mä päätin mennä minne Google maps mut ohjasi. Muut jatkoivat matkaa luoja ties minne..
Mun reitti oli nappivalinta, vaikka pari kertaa olin taas saada paniikkikohtauksen kun kuljin yksin karhuvaroitusten värittämillä metsäpoluilla. Kuljin myös junaraiteita pitkin, mikä osaltaan ei yhtään vähentänyt sydänkohtauksen riskiä..never again.
Pääsin lopulta perille ja vaunut oli kyllä upeita, mutta traagisia. En ihan kauhean pitkään jaksanut kierrellä ja lähdin takaisin kämpille. Olin kotona noin puol tuntia ennen muuta ryhmää..eikä mun reittivalinta vaatinut mua juoksemaan motarin yli. :)

Lumi.
Ollaan saatu viikossa yli kaksi metriä lunta tänne! Ihan mieletön ero edellisviikon näkymiin. Useimpina aamuina kun oon lähtenyt aamutuimaan töihin, olo on kuin jollain lumiprinsessalla. Lunta vaan tulee ja tulee, välillä on loskaa ja räntää, mutta suurimmaksi osaksi on ollut vaan valkeita nietoksia ja lumipeitteisiä puita. Iltapäivät ja illat on sitten ihan oma lukunsa..loskalta ei juurikaan voi välttyä. Mutta ei huolta, Creeksidessa (jossa vietän suurimman osan päivistäni) ei onneksi ole ihan hirveää loskaongelmaa.

Työt.
Olin semipaniikissa (tuttu teema..) tiistaina ennen ekaa työpäivää. Tuntui, että olin jo ehtinyt unohtaa kaiken, mitä meille koulutuksissa opetettiin. Kuljin ympäri kämppää ja hoin, että mä kuolen, mä kuolen..Sama virsi jatkui keskiviikkoaamuna ja tällä kertaa myös Gina, jolla oli kanssa ensimmäinen työpäivä, yhtyi mun panikointiin. Työvuoro alkoi 7:30 ja suunnilleen 8:15, mun paniikki oli suurimmaksi osaksi ohi. Eka työpäivä oli semihiljainen, sillä suurin osa laskettelijoista oli kausikorttilaisia, eikä niiden tarvinnut tulla ollenkaan lipputiskille. Seuraava osa mun paniikkia alkoi uudestaan 11:30, kun mun validation-vuoron alku lähestyi. Mun työvuorot on siis olleet tällä (ja ensi) viikolla aamupäivät lipunmyyntiä ja iltapäivät validationia. Iltapäivinä oon siis saanut seistä ulkona skanneriporttien holleilla 2,5h. Ei vaadi mitenkään hirveästi aivopoveria, mutta on kyl kiva, ettei tarvitse kököttää koko päivää sisällä. Ulkona on myös enempi aikaa sosialisoida työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. :)
Torstai oli myös semihiljainen päivä ja perjantaina olinkin koko päivän ulkona, kun yhdellä työntekijällä ei ollut ulkounivormua ollenkaan ja silti sille oltiin laitettu validation-vuoro. Viikonloppu lipputiskillä olikin sitten tauotonta asiakaspalvelua lähes koko työvuoron ajan. Ihan hyvä, sillä tulipahan opittua paljon uusia asioita. Ensi viikolla oonkin arkena yksin lipputiskillä senior hostin kanssa..toivottavasti ei tuu jonoja. :)
Kaiken kaikkiaan aika onnistunut työviikko, vaikka pieniä paniikkikohtauksia tulee vieläkin välillä. Työkaverit on tosi kivoja ja esimiehet on tosi auttavaisia. Koskaan ei tuu tunne, että mut jätettäisi yksin ongelmien kanssa. Meidän intranetissä on myös tosi hyvin selitetty mitä eri lippuja/alennuksia meillä on tarjolla ja miten ne myydään. Eli no worries..ainakaan kauheasti.
Asiakaskunta on kanssa aika erilainen Creeksidessa (Whistlerin takapuolella) verrattuna Villageen. Suurin osa on paikallisia tai ylipäänsä kanadalaisia, jotka on tullut Whistleriin vuosikausia ja tietää mitä ne haluaa. Törmäsin tällä viikolla myös kahteen suomalaiseen asiakkaaseen. Meillä lukee nimikylteissä, mistä kaupungista ja maasta me ollaan ja on kyl kiva kun on kiireetön hetki ja asiakkaat jää hetkeksi juttelemaan Suomesta.

Sosialisointi on harmitukseksi jäänyt vähän vähille. Herätyskello soi työaamuina puol kuudelta tai varttia vaille, joten edellisiltana oon yleensä tutimassa viimeistään kympiltä. Yks ilta kateltiin kavereiden kanssa uusia Planet Earth -sarjan jaksoja ja sit kahtena päivänä oon käynyt leffassa (tyypilliseen Emmi-tyyliin nukahdin noin 20 minuutiksi molemmissa leffoissa). Muuten oon chillannut kämppisten kanssa ja oon tällä viikolla jäänyt koukkuun Madam Secretaryyn. 

Mut joo, nyt pitää mennä tutimaan, sillä huomenna mulla on mun eka laskettelutunti. Iiiiihhh!!! <3

Joffre Lakes ja iso köhä

Hiukan nolottaa istua kirjastossa ja kirjoittaa blogia samalla kun köhin keuhkoni pihalle parin minuutin välein. Mut vielä ei oo kukaan tullut sanomaan, että siirrypä äänieristettyyn huoneeseen. Tää köhä alkoi joskus alkuviikosta ja ke-to oli jo sen verran paha, että hyvä kun sain nukahdettua ollenkaan. Uumoilen, että torstaina mulla oli kans vähän kuumetta...mutta perjantaiaamuna oli semisti parempi olo niin päätin lähteä meidän autoretkelle Joffre Lakeseille.

Oltiin siis vuokrattu kaks autoa ja lähdettiin ysin jälkeen ajamaan pohjoiseen noin tunnin verran. Alkumatka oli ihan kuin missä tahansa, mutta jonkin matkaa Pembertonista eteenpäin tie nousi sen verran korkealle, että yhtäkkiä oltiinkin talven ihmemaassa. Kaikkialla ympärillä oli nietoksia ja kuusten oksat vaan notkuivat lumen painosta. Aloin pikkasen panikoida mun varustuksien puolesta, sillä mun lenkkareissä ei oo juuri mitään pitoa enkä ollut älynnyt laittaa mun talvisaappaita jalkaan. Ainakin olin ollut sen verran fiksu, että siirryin mun kevyemmistä takeista mun laskettelutakkiin, joka pitää mut kyllä hyvin lämpimänä koko tän tulevan (suhteellisen leudon) talven ajan.

Joffre Lakes koostuu kolmesta järvestä, joista ensimmäinen on parinsadan metrin päässä parkkiksesta. Seuraava järvi on 3km päässä ja opasteissa luki, että sinne kestää kävellä 2,5h. Kolmas järvi on alkupaikasta 4km päässä ja kesto sinne on 3h. Aluks mä vaan naureskelin et "hahaha, kenellä muka kestää kolme tuntia neljän kilsan kävelemiseen", mutta pian karu totuus kävi hyvin selväksi. Noin 95% siitä neljästä kilometristä oli ylämäkeä. Ja kun sanon ylämäki, en tarkoita mitään Kinopalatsin edustan ylämäkeä, vaan Malminkartanon huipun ylämäkeä.

Terveenäkin olisin varmaan puuskuttanut koko ton patikoinnin ajan, mutta vielä melko kipeänä toi mäki oli suoraan painajaisista. Puolet ajasta halusin pysähtyä ja lähteä talsimaan takaisin ja lopun ajasta en osannut päättää halusinko oksentaa vai pyörtyä. o_O Mutta kävelytahti ei ollut onneksi kauhean kova ja porukan loppupäässä mentiin täysin mun tahdilla vaikka välillä yritin sanoa, et on ihan okei, jos ne muut menee edeltä. Ihan hyvä vaan, ettei mua jätetty yksin, sillä välillä oli kyl sen verran liukasta, että olisi voinut käydä oikeesti tosi pahasti, jos liukastuisi ja horjahtaisi vähänkin väärään suuntaan.

No joo, lopulta selvittiin tokalle järvelle ja oli kyllä täysin sen patikoinnin arvoista. Mutta mikään ei kyllä voittanut sitä näkymää, joka meitä odotti kolmannella järvellä. Tyyni rauha, vuorten huiput ja jäätiköt. Videot ja kuvat ei mitenkään voi välittää sitä tunnelmaa, mutta yritetään kuitenkin.

Ja video on tässä.

Paluumatka oli mahdollisesti vielä kauheampi kuin menomatka. Jos mennessä oli saada sydärin fyysisen rasituksen takia, niin palatessa oli koko ajan sydän kurkussa kun pelotti, että kaatuu ja tippuu pois polulta. Ja siis kyllähän mä kaaduinkin kerran aika pahasti, mutta onneksi en liukunut mihinkään siitä..meni vaan jalat alta. Ja sit pari kertaa liu'uin kyykyssä kenkieni päällä ja kerran ihan vaan pehvallani. Siitä jäi aika huvittava sininen farkkuvärivana polulle. Huvittavaa ei tosin ollut se, että mulla oli koko loppumatkan ajan peffa märkänä..mutta se huoli katosi kun pääsin takas kotiin ja kylpyyn. :)

Loppujen lopuksi oli kyl aika huippu päivä, vaikka ei ehkä sopinutkaan ihan mun terveydentilaan. Täytyy yrittää palata vielä kesällä ja ehkä vaikka pulahtaa johonkin noista järvistä.