torstai 20. lokakuuta 2016

Lomailua Kanariansaarilla

Jösses mikä auringonpaiste!

Lähdettiin viime lauantaina perheen kanssa (vanhemmat, minä, veli+perhe) Gran Canarialle Melonerasiin iskän 60-vuotissynttäreiden kunniaksi. Täällä ollaan nyt viidettä päivää ja tänään lounaan jälkeen oli pakko sulkeutua omaan huoneeseen ja pakoilla tota paahdetta. Oon neljänä päivänä ruskettunut enemmän kuin koko kesänä..mikä ei tarkemmin ajatellen oo mikään ihme, sillä vietin suurimman osan kesästä neljän seinän sisällä joko töissä tai kotona. Oon varmaan ihan (kahvi)papu kun pääsen takaisin Suomeen.

Aika jänskää olla taas usean vuoden jälkeen ihan puhtaalla rantalomalla. Oon yrittänyt keksiä kivoja aktiviteetteja, mutta kyllä toi kuumuus rajoittaa jonkin verran tekemisiä. Jotenkin tuntuu myös vähän oudolta vaan maata useita tunteja rannalla, altailla tai huoneessa. Pieni ääni päässä piipittää, että nyt vähän liikettä kehoon! Ihan kuin vaan heittäisin rahaa liekkeihin joka minuutilta kun en ole tekemässä jotain. Vaikea uskoa, että ihmiset oikeasti maksaa siitä, että voi vaan maata aloillaan ulkomailla.

Loma on kyllä tullut tarpeeseen, sillä viimeiset 6,5kk oon vaan tehnyt töitä 5 pv/vk ja ainoana taukona on ollut yksi saldovapaa heinäkuussa. Tykkään kyllä paljon työnteosta, mutta ei se aina mitään herkkua oo katsoa kun toiset jää usean viikon lomille ja palaa freeseinä takaisin töihin. Onneksi mulla on kuitenkin ollut tää lomareissu tiedossa jo helmikuusta asti, joten lohduttautuminen on ollut helppoa silloin kun toimisto on alkanut ahdistaa liikaa.

Eikä tämä ole myöskään ainoa tiedossa oleva reissu..onhan se Kanadaan lähtö jo viikon kuluttua. Aika absurdia ajatella, että viikon kuluttua oon jo Vancouverissa ja siitä parin päivän päästä vuoristossa, jossa on viime viikkojen aikana tullut aika runsain määrin lunta. Suomessa ollessa jännitti vähän, miten kestän kylmyyttä, mutta tämän 27-29 asteiseen "paratiisin" jälkeen en malta odottaa lumienkeleiden tekemistä. :)

Enivei, nyt ollaan täällä ja oon opetellut mun uuden GoPro-kameran käyttöä. Tässä muutama lomavideo tähänastisista päivistä:

Päivä 1
Päivät 2-3
Päivä 4



2 kommenttia:

  1. Kukkuu! Ihania videoita! Millä ohjelmalla teit noi? Meillä on vielä Taiwan-pätkät tallella ja haluaisin niistä väkertää jonkun kivan videon niin kuin sullakin on noi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Mä ostin GoPro-kameran ja sit hankin iPadille Capture-sovelluksen, jolla saan sopivia pätkiä leikattua mun ottamista videoista ja Splice-sovelluksen, jolla saan videot editoitua yhteen.
      En oikeen tiedä miten muilla kameroilla otettuja videoita sais helposti editoitua...mulla on kans vielä aika monta Suomi-videota, jotka haluisin kans editoida yhdeksi pötköksi, mut ne on mun kännykässä..pitää tutkailla asiaa. :)

      Poista