Laskettelua!!

Voi luoja, nyt on kyllä laskettelukärpänen purrut mua!

Olin maanantaina ensimmäisellä laskettelutunnillani. Meitä oli neljän hengen aloittelijoiden ryhmä ja suunnattiin aluksi opettelualueelle Whistlerin midstationille. Ensin me totuteltiin suksiin liukumalla niillä yksi suksi kerrallaan jalassa. Seuraavaksi opeteltiin nousemaan mäkeä pitkin sivuttaisaskelilla. Tän jälkeen oli luvassa pysähtymisharjoituksia auraamalla ja lopulta vähän kääntymisharjoituksia. Tän jälkeen päästiin liukumatolla vihdoin harjoittelumäen alkuun ja aloitettiin kääntymis- ja tasapainoharjoitukset kunnolla. :)

Mentiin parin tunnin harjoittelun jälkeen lounaalle ylös Roundhouseen ja palattiin sieltä iltapäiväksi takaisin harjoittelumäelle pariksi tunniksi. Olin ennen laskettelutuntia ajatellut, että kokeilen ensin laskettelua lautailun sijasta, sillä halusin, että mulla on käsissä jotain, mikä mahdollisesti auttaisi mua pysymään pystyssä. Loppujen lopuksi tasapainon pitäminen kuitenkin tuntui helpoimmalta silloin kun harjoitukset vaativat sauvojen jättämistä mäen yläpäähän. Yllättävää mulle. En kaatunut kertaakaan ekana päivänä ja kääntymisharjoitukset tuntuivat menevän aika hyvin, etenkin kun saatiin vähän lisättyä nopeutta. Vasemmalle kääntyminen onnistui tosin huomattavasti paremmin kuin oikealle kääntyminen.

Tiistaina oli luvassa toinen laskettelutunti saman opettajan kanssa. Maanantaisesta ryhmästä Nick osallistui kanssa tiistain tuntiin, mutta muuten saatiin kaksi uutta laskettelijaa tähän ryhmään. Oltiin kuulemma maanantaina päästy tasolle 2+ ja tiistaina jatkettiin kääntymisharjoituksia jonkin aikaa harjoittelualueella ennen kuin päästiin tositoimiin.

Normaalisti harjoittelualueelta siirryttäisiin joko It Happens- tai Upper Fantastic -rinteille, mutta Olympic chair, jolla näille rinteille mennään, ei ollut vielä toiminnassa. Meillä oli siis vaihtoehtoina joko jäädä koko loppupäiväksi harjoittelualueelle tai mennä kokeilemaan jotain toista vihreää(helppoa) rinnettä. Me sitten mentiin gondolalla taas Roundhousen korkeudelle ja mentiin suoraan Ego Bowl -rinteeseen. Huh, sydän oli kurkussa koko ajan kun lasketeltiin alas Emerald chairille. Kaaduin "muutamia" kertoja ja kaikki on tallennettu kameralle..huoh. Jotenkin tuntui, että mun päästä oli kadonnut lähes kaikki opit ja Luke(meidän opettaja) sanoikin mulle pariin otteeseen, että mä huidon liikaa mun sauvoja ja yritän muutenkin kääntää suksia yläkropalla enkä jaloilla. Selvisin kuitenkin hengissä alas asti ja seuraavaksi oli mun ensimmäisen tuolihissireissun vuoro.

Lounastettiin taas Roundhousessa ja siellä keskusteltiin vähän iltapäivän ohjelmasta. Mä sain minimaalisen kohtauksen ja äänestin että mennään takaisin harjoittelualueelle. Sanoin kans, että voin mennä itsekseni, jos muut haluaa mennä Ego Bowliin uudestaan. Pari kyyneltä saattoi nousta myös silmiin.. Muut halusi mennä rinteeseen ja lopulta mäkin totesin, että jos mä en nyt mee uudestaan sinne rinteeseen, niin mä en varmaan ikinä pääse tästä pelosta yli. Tie siis johti Ego Bowliin ja mä sain mennä suurimman osan ajasta ekana Luken perässä..mun piti saada mun itseluottamus takaisin. Tällä kertaa meno oli paljon hallitumpaa, sillä tiesin mitä odottaa. Keskityin paremmin tekniikkaan ja onnistuin osittain myös saamaan sukset vierekkäin käännöksissä aura-asennon sijaan. Kaikilta kaatumisilta ei kuitenkaan vältytty ja kerran menin ehkä metrin off piste ja lumi siellä oli superupottavaa..siitä olikin sitten kiva yrittää kavuta ylös.

Mut joo. Loppujen lopuks olin tooooosi tyytyväinen, että menin Ego Bowliin uudestaan. Pelko hälveni ja enemmän vaan harmitti, ettei voitu jatkaa pidempään. Olin vuokrannut sukset ja sauvat näinä kahtena päivänä ja koska laskettelu tuntui tosi kivalta, päätin ostaa omani. Onneksi kämppiksen laskettelukengät on mulle just sopivat, niin ei tarvinnut ostaa niitäkin. Kämppis on myös justiinsa ostanut uudet kengät, joten on melko todennäköistä, että saan vanhat kengät käyttööni ihan milloin haluan. Tiistai-iltana menin sitten kylille ja tarkoitus oli vaan mennä kyselemään suksien hintoja kun meillä oli tulossa perjantaina viimeinen staff sale. Noh, kävikin niin, että ostin itselleni sukset ja sain ne perjantain alehinnalla. :) Tänään kävin viemässä kämppiksen laskettelukengät kauppaan, jotta ne sai siteet asennettua suksiin ja illalla kävin noutamassa ne. Iiiihhh!! Ne on ihanat! <3

Seuraava vapaapäivä on maanantaina, joten suuntaan silloin taas rinteeseen. Toivottavasti Olympic chair on toiminnassa, niin voin mennä vähän helpompiin rinteisiin. Täytyy vaan keksiä itselleni joku seuralainen..kaikkialla varoitetaan, ettei pitäisi lasketella yksin. Toisaalta noilla mun rinteillä kulkee aika paljon porukkaa ja ne on semi-iisejä, niin ei sinänsä ehkä oo niin vakavaa jos päädynkin menemään yksin. Aloitan kuitenkin päivän varmaan harjoittelualueella, jotta saan vähän lämmiteltyä ja muistutettua itselleni miten sitä oikein pitääkään lasketella. Laskettelukausi on pitkä ja meen todennäköisesti laskettelemaan kahtena päivänä viikossa, joten kaiken kaikkiaan mulle kertyy lähemmäs 40 laskettelupäivää. Ei siis oo mitään hoppua yrittää mennä sellaisiin rinteisiin, joihin ei välttämättä rahkeet oikeasti riitäkään. Pitää olla järkevä ja kerätä varmuutta ja taitoa tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä tavoite on kauden loppuun mennessä käydä kaikki vihreät rinteet läpi ja ehkä kokeilla joitain iisejä sinisiä rinteitä. Mulla on kuitenkin loppuelämä aikaa parantaa näitä taitoja. :)

Eka päivä laskettelua
Toka päivä laskettelua

Eka viikko töitä

Wow, paljon on ehtinyt tapahtua viikossa.

Train Wreck hike.
Osallistuin meille järjestettyyn retkeen pari vuosikymmentä sitten suistuneen junan turmapaikalle. Lähtö viivästyi noin parikymmentä minuuttia, sillä meidän matkaopas (joka ei itsekään ollut koskaan käynyt turmapaikalla) oli nukkumassa..kello yhdeltä iltapäivällä. Noh, päästiin lopulta matkaan ja mentiin ensin bussilla Function Junctioniin ja siitä sitten alettiin kävelemään. Opas tuntui olevan aika eksyksissä ja seurasi lähinnä vaan kirjallisia ohjeita miten päästä perille. Mun suuntavaisto sanoi, että me kuljettiin täysin väärään suuntaan, enkä ollut ainoa, joka oli tätä mieltä. Me pysähdyttiin pariin otteeseen keskustelemaan tästä ja lopulta pari muuta päätti lähteä takaisin Whistleriin, toinen pari oli jo aikaisemmin mennyt toiseen suuntaan ja mä päätin mennä minne Google maps mut ohjasi. Muut jatkoivat matkaa luoja ties minne..
Mun reitti oli nappivalinta, vaikka pari kertaa olin taas saada paniikkikohtauksen kun kuljin yksin karhuvaroitusten värittämillä metsäpoluilla. Kuljin myös junaraiteita pitkin, mikä osaltaan ei yhtään vähentänyt sydänkohtauksen riskiä..never again.
Pääsin lopulta perille ja vaunut oli kyllä upeita, mutta traagisia. En ihan kauhean pitkään jaksanut kierrellä ja lähdin takaisin kämpille. Olin kotona noin puol tuntia ennen muuta ryhmää..eikä mun reittivalinta vaatinut mua juoksemaan motarin yli. :)

Lumi.
Ollaan saatu viikossa yli kaksi metriä lunta tänne! Ihan mieletön ero edellisviikon näkymiin. Useimpina aamuina kun oon lähtenyt aamutuimaan töihin, olo on kuin jollain lumiprinsessalla. Lunta vaan tulee ja tulee, välillä on loskaa ja räntää, mutta suurimmaksi osaksi on ollut vaan valkeita nietoksia ja lumipeitteisiä puita. Iltapäivät ja illat on sitten ihan oma lukunsa..loskalta ei juurikaan voi välttyä. Mutta ei huolta, Creeksidessa (jossa vietän suurimman osan päivistäni) ei onneksi ole ihan hirveää loskaongelmaa.

Työt.
Olin semipaniikissa (tuttu teema..) tiistaina ennen ekaa työpäivää. Tuntui, että olin jo ehtinyt unohtaa kaiken, mitä meille koulutuksissa opetettiin. Kuljin ympäri kämppää ja hoin, että mä kuolen, mä kuolen..Sama virsi jatkui keskiviikkoaamuna ja tällä kertaa myös Gina, jolla oli kanssa ensimmäinen työpäivä, yhtyi mun panikointiin. Työvuoro alkoi 7:30 ja suunnilleen 8:15, mun paniikki oli suurimmaksi osaksi ohi. Eka työpäivä oli semihiljainen, sillä suurin osa laskettelijoista oli kausikorttilaisia, eikä niiden tarvinnut tulla ollenkaan lipputiskille. Seuraava osa mun paniikkia alkoi uudestaan 11:30, kun mun validation-vuoron alku lähestyi. Mun työvuorot on siis olleet tällä (ja ensi) viikolla aamupäivät lipunmyyntiä ja iltapäivät validationia. Iltapäivinä oon siis saanut seistä ulkona skanneriporttien holleilla 2,5h. Ei vaadi mitenkään hirveästi aivopoveria, mutta on kyl kiva, ettei tarvitse kököttää koko päivää sisällä. Ulkona on myös enempi aikaa sosialisoida työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. :)
Torstai oli myös semihiljainen päivä ja perjantaina olinkin koko päivän ulkona, kun yhdellä työntekijällä ei ollut ulkounivormua ollenkaan ja silti sille oltiin laitettu validation-vuoro. Viikonloppu lipputiskillä olikin sitten tauotonta asiakaspalvelua lähes koko työvuoron ajan. Ihan hyvä, sillä tulipahan opittua paljon uusia asioita. Ensi viikolla oonkin arkena yksin lipputiskillä senior hostin kanssa..toivottavasti ei tuu jonoja. :)
Kaiken kaikkiaan aika onnistunut työviikko, vaikka pieniä paniikkikohtauksia tulee vieläkin välillä. Työkaverit on tosi kivoja ja esimiehet on tosi auttavaisia. Koskaan ei tuu tunne, että mut jätettäisi yksin ongelmien kanssa. Meidän intranetissä on myös tosi hyvin selitetty mitä eri lippuja/alennuksia meillä on tarjolla ja miten ne myydään. Eli no worries..ainakaan kauheasti.
Asiakaskunta on kanssa aika erilainen Creeksidessa (Whistlerin takapuolella) verrattuna Villageen. Suurin osa on paikallisia tai ylipäänsä kanadalaisia, jotka on tullut Whistleriin vuosikausia ja tietää mitä ne haluaa. Törmäsin tällä viikolla myös kahteen suomalaiseen asiakkaaseen. Meillä lukee nimikylteissä, mistä kaupungista ja maasta me ollaan ja on kyl kiva kun on kiireetön hetki ja asiakkaat jää hetkeksi juttelemaan Suomesta.

Sosialisointi on harmitukseksi jäänyt vähän vähille. Herätyskello soi työaamuina puol kuudelta tai varttia vaille, joten edellisiltana oon yleensä tutimassa viimeistään kympiltä. Yks ilta kateltiin kavereiden kanssa uusia Planet Earth -sarjan jaksoja ja sit kahtena päivänä oon käynyt leffassa (tyypilliseen Emmi-tyyliin nukahdin noin 20 minuutiksi molemmissa leffoissa). Muuten oon chillannut kämppisten kanssa ja oon tällä viikolla jäänyt koukkuun Madam Secretaryyn. 

Mut joo, nyt pitää mennä tutimaan, sillä huomenna mulla on mun eka laskettelutunti. Iiiiihhh!!! <3

Joffre Lakes ja iso köhä

Hiukan nolottaa istua kirjastossa ja kirjoittaa blogia samalla kun köhin keuhkoni pihalle parin minuutin välein. Mut vielä ei oo kukaan tullut sanomaan, että siirrypä äänieristettyyn huoneeseen. Tää köhä alkoi joskus alkuviikosta ja ke-to oli jo sen verran paha, että hyvä kun sain nukahdettua ollenkaan. Uumoilen, että torstaina mulla oli kans vähän kuumetta...mutta perjantaiaamuna oli semisti parempi olo niin päätin lähteä meidän autoretkelle Joffre Lakeseille.

Oltiin siis vuokrattu kaks autoa ja lähdettiin ysin jälkeen ajamaan pohjoiseen noin tunnin verran. Alkumatka oli ihan kuin missä tahansa, mutta jonkin matkaa Pembertonista eteenpäin tie nousi sen verran korkealle, että yhtäkkiä oltiinkin talven ihmemaassa. Kaikkialla ympärillä oli nietoksia ja kuusten oksat vaan notkuivat lumen painosta. Aloin pikkasen panikoida mun varustuksien puolesta, sillä mun lenkkareissä ei oo juuri mitään pitoa enkä ollut älynnyt laittaa mun talvisaappaita jalkaan. Ainakin olin ollut sen verran fiksu, että siirryin mun kevyemmistä takeista mun laskettelutakkiin, joka pitää mut kyllä hyvin lämpimänä koko tän tulevan (suhteellisen leudon) talven ajan.

Joffre Lakes koostuu kolmesta järvestä, joista ensimmäinen on parinsadan metrin päässä parkkiksesta. Seuraava järvi on 3km päässä ja opasteissa luki, että sinne kestää kävellä 2,5h. Kolmas järvi on alkupaikasta 4km päässä ja kesto sinne on 3h. Aluks mä vaan naureskelin et "hahaha, kenellä muka kestää kolme tuntia neljän kilsan kävelemiseen", mutta pian karu totuus kävi hyvin selväksi. Noin 95% siitä neljästä kilometristä oli ylämäkeä. Ja kun sanon ylämäki, en tarkoita mitään Kinopalatsin edustan ylämäkeä, vaan Malminkartanon huipun ylämäkeä.

Terveenäkin olisin varmaan puuskuttanut koko ton patikoinnin ajan, mutta vielä melko kipeänä toi mäki oli suoraan painajaisista. Puolet ajasta halusin pysähtyä ja lähteä talsimaan takaisin ja lopun ajasta en osannut päättää halusinko oksentaa vai pyörtyä. o_O Mutta kävelytahti ei ollut onneksi kauhean kova ja porukan loppupäässä mentiin täysin mun tahdilla vaikka välillä yritin sanoa, et on ihan okei, jos ne muut menee edeltä. Ihan hyvä vaan, ettei mua jätetty yksin, sillä välillä oli kyl sen verran liukasta, että olisi voinut käydä oikeesti tosi pahasti, jos liukastuisi ja horjahtaisi vähänkin väärään suuntaan.

No joo, lopulta selvittiin tokalle järvelle ja oli kyllä täysin sen patikoinnin arvoista. Mutta mikään ei kyllä voittanut sitä näkymää, joka meitä odotti kolmannella järvellä. Tyyni rauha, vuorten huiput ja jäätiköt. Videot ja kuvat ei mitenkään voi välittää sitä tunnelmaa, mutta yritetään kuitenkin.

Ja video on tässä.

Paluumatka oli mahdollisesti vielä kauheampi kuin menomatka. Jos mennessä oli saada sydärin fyysisen rasituksen takia, niin palatessa oli koko ajan sydän kurkussa kun pelotti, että kaatuu ja tippuu pois polulta. Ja siis kyllähän mä kaaduinkin kerran aika pahasti, mutta onneksi en liukunut mihinkään siitä..meni vaan jalat alta. Ja sit pari kertaa liu'uin kyykyssä kenkieni päällä ja kerran ihan vaan pehvallani. Siitä jäi aika huvittava sininen farkkuvärivana polulle. Huvittavaa ei tosin ollut se, että mulla oli koko loppumatkan ajan peffa märkänä..mutta se huoli katosi kun pääsin takas kotiin ja kylpyyn. :)

Loppujen lopuksi oli kyl aika huippu päivä, vaikka ei ehkä sopinutkaan ihan mun terveydentilaan. Täytyy yrittää palata vielä kesällä ja ehkä vaikka pulahtaa johonkin noista järvistä.

Next stop - Opening day

Viimeinen koulutuspäivä oli viime torstaina ja nyt sitten vaan odotellaan rinteiden aukeamista. Meille laitettiin jo työvuoroja tän viikon viikonlopulle, mutta ne on vaan siltä varalta että me avataan keskus ajoissa. Virallinen aukeamispäivä on 24.11. Eilen tosin tuli viestiä, että ei vielä avatakaan tällä viikolla, mutta mahdollisesti jo ens viikon alkupuolella. Kaikki täällä odottaa malttamattomina lumirajan laskeutumista vuorenhuipulta alas, niin päästään tienaamaan ja laskettelemaan eikä tarvii vaan istua tyhjän panttina täällä. Vaik kyl me aika hyvin ollaan saatu aika kulumaan erinäisten aktiviteettien parissa.

Tosiaan, viime viikolla oli töitä ma, ti, to ja keskiviikkona oli vapaaehtoinen ekstrakoulutuspäivä jos halusi vielä vähän kerrata miten lipunmyyntijärjestelmä toimii. Ite menin sinne heti kymmeneltä kun paikka aukesi ja tein hyvin emmimäisiä yksityiskohtaisia muistiinpanoja eri lipuista ja siitä miten ne myydään. Pari asiaa on vielä vähän pimennossa, mutta eiköhän ne muutenkin opi paremmin kun pääsee oikeasti myymään lippuja. Kolmen tunnin jälkeen olin aikalailla valmis palaamaan takaisin kämpälle, mutta päätin pihistellä ja olla maksamatta bussilippua, joten patikoin pari tuntia Alta Laken ympäri kun kohdalle sattui harvinainen aurinkoinen päivä.

Illemmalla päätin lähteä soittamaan pianoa Art Centeriin (paitsi, että niillä oli joku tilaisuus siellä ja ne oli just sulkemassa pianohuonetta :P) ja salille. Kun palasin takas kämpille, Gina oli lähdössä pelaamaan polttopalloa. Mä päätin lähteä mukaan kun kerta olin jo valmiiksi asianmukaisesti pukeutunut. Lämmittely oli tosi hauskaa kun me gimmat vaan heiteltiin ringissä palloja toisillemme, mutta auta armias kun itse peli alkoi. Sain ekojen sekuntien aikana pallon aika kovaa otsaan ja päätin, että tää ei tosiaankaan ole mun lajini. Menin sit reunalle istumaan Ginan ja parin muun seuraan. Peli oli aika brutaalia ja aggressiivista ja me saatiin seurata sitä noin 1,5h ennenku päästiin lähtemään takaisin kämpille. Olin kyl niiiin naatti kun päästiin himaan et hädin tuskin jaksoin raahautua suihkuun ennen simahtamista.

Torstaina olikin sit vika päivä koulutuksia ja luvassa oli puolen päivän sessio aiheena conflict resolution. Tän jälkeen mä ja Gina päätettiin kävellä Function Junctioniin keräämään leimoja scavengerhuntia varten. Aurinko paistoi taas, joten eipä haitannut, että eksyttiinkin kerran. Illemmalla käytiin kylillä juhlimassa ja törmäsin taas yhteen uuteen suomalaiseen.

Perjantaina ei tapahtunut juuri mitään, paitsi että koko kylä täyttyi turisteista. Perjantai oli täällä pyhäpäivä (Remembrance Day), joten täällä oli koko viikonlopun ajan tosi paljon porukkaa ja ilmeisesti ruuhkat valtatiellä oli aikamoisia.

Lauantaina oli luvassa odotettu (kammoksuttu) polar bear dip. Eli me siis mentiin takaisin Lost Lakelle ja mentiin uimaan hyiseen veteen. Mun oli tarkoitus uida ihan ponttoonille asti, mutta eka askel vedessä sattui yhtä paljon kuin Arielin jalkapohjat kuivalla maalla, joten juoksin vaan muutaman metrin veteen, dippasin ja juoksin takas rannalle. Uinnin jälkeen tarjolla oli teetä ja kyyti Meadow Parkin urheilukeskukseen, jossa saatiin mennä uimaan ja poreammeeseen. Mä päätin skipata tän ja lähdin käppäilemään kavereiden kanssa takas kämpille.

Paluumatkalla meidän asuntoloien kohdalla joku jätkä tuli kertoon mulle, että kutosrakennuksen takana oli karhu. Mä menin muiden mukana kurkkaamaan ja siellähän se istuskeli metsässä. Aikamoista. Aiempina päivinä mun kaverit oli nähdy karhuja golfkentän ja järvien hollilla, mut tää oli ihan meidän takapihalla. Huh. Nappasin pari kuvaa, mutta lämmin suihku kiinnosti enemmän, joten luontokuvaajan ura jäi sitten siihen. Paitsi myöhemmin kun menin Helenan kanssa uudestaan ulos ja sillä kertaa sain videomateriaalia liikkuvasta karhusta. :) 

Muuten on kyllä ollut aika chilliä. Sunnuntaina oli Silent Disco, jossa kuunneltiin musiikkia kuulokkeista, joista sai valita kolmesta eri dj:stä. Oli vähän erikoiset juhlat..joten lähdettiin aika nopsaa Ginan kanssa takas asuntoloille ja mentiin kavereiden huoneeseen pelaamaan pelejä. Maanantaina nukuin kolmet päikkärit, katoin kaverin kanssa uusimman jakson Westworldiä (wow, aikamoinen loppu) enkä tehnyt juuri muuta. Eilen käytiin lounaalla intialaisessa ravintolassa ja pääsin kans vihdoin soittamaan pianoa, kun se oli vapaana. :) Illalla menin staff partyyn hetkeksi ja sitten käytiin kavereiden kanssa leffassa katsomassa Arrival. Tänään on taas ollut chilli päivä ja poistuin ekaa kertaa kämpästä noin 1,5h sitten kun piti tulla Stabucksiin lataamaan videoita kun täällä on niin paljon nopeempi netti. ;) Seuraava stoppi on ruokakauppa ja leivinpaperin ostaminen, jotta voin tehdä pitsaa.

Pikaisesti mainittakoon vielä, että oon vältellyt meidän mutamäkeä aika tehokkaasti noin viikon verran. Tulin viime viikolla salilta pimeän aikaan ja mäellä ei kulkenut mun lisäksi ketään muuta. Ei ylös eikä alas (tätä ei tapahdu kauhean usein). Mä sit osoittelin kännykän salamavaloa ympäriinsä kuin majakka ja suunnilleen puolessa välissä mä olin vakuuttunut, että kojootti tuijotti mua puskista. Mä olin saada sydärin ja olin ihan et mitä hitsiä pitää tehdä kun kohtaa villieläimen. No..mä oon aina ollut aika hyvä hokemaan mantraa "jos mä en näe sitä, niin se ei näe mua". Eli lopetin valon osoittamisen muualle kuin suoraan jalkoihini ja koko loppumatkan puhuin itselleni suomeksi, sillä aattelin, että äänet pitää eläimet loitolla. "Älä panikoi, siellä ei oo mitään, älä juokse, rauhoitu, oot kohta perillä, ei ne eläimet syö sua..." Tätä nykyä meen yleensä ilmaisella bussilla meidän asuntoloiden tasolle Upper Villagessa ja sieltä pitää vaan kulkea parin laskettelurinteen poikki niin pääsee kotiin. Vaikka siellä onkin pimeetä, niin siellä on sen verran avaraa, että ei tarvii kauheasti pelätä mitä pusikoissa piileksii. :)

Näin sitä osallistutaan veljentytön synttäreihin

Lumi saakoon tulla, mä oon valmis laskettelutunteihin! 

Lopuksi jaettakoon vielä ensimmäinen Whistler-video