lauantai 2. syyskuuta 2017

Maatilalla ja kaupungissa

Vau, neljä viikkoa Marvellous Edibles -farmilla meni hujauksessa ohi ja nyt istun bussissa suuntana seuraava farmi (possu/sikafarmi, iiiihhh!!) Brockvillen lähellä. Elämä maaseudulla on ollut ihanan idyllistä. Ei kiirettä. Ei hälinää. Ei pakottavaa tarvetta tehdä mitään. Täydellinen paikka rauhoittua ja ottaa chillisti kaiken reissaamisen jälkeen.

Farmi sijaitsee Owen Soundin ja Meafordin välissä keskellä muita maatiloja. Kokoa farmilla on 101 eekkeriä, josta 20 on metsää. Iso osa farmin pinta-alasta on eläinten (lehmien, sikojen, kanojen, ankkojen ja hanhien) laiduinaluetta, mutta hedelmät ja vihannekset vievät myös suuren osan alasta. Farmin omistaa saksalainen Jens ja turkkilainen Ayse. Heidän poikansa opiskelee Montrealissa ja on ollut kesätöissä Torontossa, joten häntä nähtiin vain viikonloppuisin. Farmilla on kaksi Meksikolaista työntekijää, yksi tai kaksi harjoittelijaa ja vaihteleva määrä vapaaehtoisia. Meitä vapaaehtoisia/harjoittelijoita oli näiden neljän viikon aikana farmilla 6-9, ikähaitari oli 18-33 vuotta ja porukka tuli Perusta, Briteistä, Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Japanista. Ekat pari viikkoa oli melkoista kielikylpyä kun perulaiset tytöt ei puhuneet sanaakaan englantia ja niiden kanssa sitten juteltiin osin espanjaksi ja osin elekielellä. Hyvin sitä kuitenkin pärjättiin ja Despacito-kappaletta laulettiin useita kertoja päivässä äidinkielestä riippumatta. Suurimmalla osalla meistä oli jonkinlaista kokemusta maatilalla työskentelystä, mutta kyllä meitä nyypiöitäkin mahtui muutama joukkoon. Useat tekevät kuin minä ja työskentelevät useammalla farmilla. Helppo ja halpa tapa nähdä vähän epätyypillisempiä paikkoja Kanadassa.

Työtä tehtiin klo 8-13 maanantaista perjantaihin ja muuten oltiin vapaalla. Mun vapaa-aika meni suurimmaksi osaksi kirjoja lukiessa, mutta parina vapaa-päivänä meidät vietiin ekskursioille marketille, vesiputoukselle ja rannalle. Jens ja Ayse ajoivat Toronton farmer's marketeille joka torstai(vain Jens) ja lauantai. Olin mukana vain ekalla marketilla ennen farmille saapumista ja kerran tulin heidän mukana Torontoon lauantaina, niin pääsin vähän katselemaan nähtävyyksiä ja shoppailemaan. Lauantait farmilla tuntuivat vähän oudoilta, kun omistajat ei olleet paikalla, mutta eipä heillä ole vaihtoehtoja kun marketit on heidän pääasiallinen tulonlähde ja lauantaisin he myyvät kahdella marketilla. Pohdittiinkin yhdessä vaiheessa, että ilman tätä vapaaehtois-/harjoittelijaohjelmaa he ei kyllä pystyisi pitää farmia yllä. 
















Työt koostuivat siis marketilla auttamisesta, rikkaruohojen kitkemisestä, mullan lisäämisestä pellolle, heinän laittamisesta kasvipetien väliin, vihannesten/hedelmien poimimisesta ja pesemisestä, munien keräämisestä, pesemisestä, punnitsemisesta ja pakkaamisesta, pikkelöityjen vihannesten valmistamisesta, hillon tekemisestä ja purkittamisesta, makkaran tekemisestä, lihan pakkaamisesta, kanojen/ankkojen iltapuulle laittamisesta, siivoamisesta ja ruoanlaitossa auttamisesta. Lounas valmistettiin meille arkipäivisin, mutta muuten me tehtiin omat ruokamme ja saatiin käyttää lähes kaikkea mitä farmi tuottaa.







Eläimet farmilla oli ihania. Mun ja ankkojen välille syntyi rikkoutumaton side..haha! Ei mut kyllä mä aika paljon jäin kaipaamaan yhtä tiettyä muscovy duckia, joka oli aina viimeisenä menossa sisään kun olin laittamassa ankkoja nukkumaan. Kanat oli vähän hölmöjä, mutta oli nekin aika suloisia kun ne vaan seurasi mua kun kävin poimimassa munia. Lehmät ja siat jäivät vähän etäisiksi ja tajusin vasta joskus vikalla viikolla, että heillä oli pikkupossuja (syntyivät vahingossa) ja vasta vikana iltana muistin mennä katsomaan niitä. No, toivottavasti seuraavallakin farmilla on vielä possuvaaveleita. Jensillä oli myös jättimäinen sekarotuinen koira, jonka nimi oli Chewbacca. Lienee turha sanoa, että me nörtit tultiin tosi hyvin juttuun. :)



Viime keskiviikko-aamuna koitti sitten lähdön hetket ja Owen Sound jäi taakse ja matka jatkui Torontoon. Seuraavalle farmille olin tosiaan menossa vasta lauantaina, joten olisin voinut jäädä pidemmäksi aikaa, mutta ehei, keskiviikkoiltana Torontossa oli pesismatsi, joka mun oli pakko päästä näkemään, joten bye bye Owen Sound. Majoituin tällä kertaa airbnb:ssä downtownissa (Bay & Gerrard) ja ehdottomasti suosittelen samaa aluetta. Sieltä käveli noin puoli tuntia Rogers centeriin ja muuten kaikki mitä halusin nähdä/tehdä oli about 20 minuutin kävelymatkan säteellä. Lähin metroasema oli viiden minuutin päässä ja lähin IKEA 50 minuutin metromatkan päässä. ;)

Tällä kertaa en oikeastaan tehnyt Torontossa muuta kuin kävin pesismatsissa, kolmessa leffassa, IKEAssa ja lähes pyörryin metrossa. Pesismatsi ei ollut yhtä hurmiollinen kuin viime kerralla. Syitä on monia..ei vierustovereita, pienempi humala, iltapelin aiheuttama väsymys ja häviö. Hmm..mun pitää ehkä löytää joku vähän parempi joukkue jota kannustaa..harmi ettei Kanadalla oo muita pesisjoukkueita..ei huvita kannustaa jenkkijoukkuetta kun kanadalaiset on niin ihania. :P Ekana päivänä kävin katsomassa Al Goren Inconvenient Sequelin ja jäin vähän ristiriitaisiin tunnelmiin siitä. Tykkään kyllä Goresta ja hän taistelee tärkeän asian puolesta, mutta hänet maalattiin tässä mun mielestä jenkkityylisesti lähes pyhimysmäiseksi maailmanpelastajaksi. Tutkimatta dokumentin taustoja sen tarkemmin, tällainen kuva mulle jäi ja se jäi ärsyttämään. Tärkeää tietoa kyllä jaettiin, mutta se jäi mun mielestä vähän tän "yhden miehen mission" varjoon. Tiedä häntä, ehkä oon vaan liian kyyninen.






Tokana päivänä päädyin katsomaan Glass Castlen ja sitä oli tosi vaikea katsoa. (Varoitus: sisältää spoilereita) Vanhempien välinpitämättömyys ja kykenemättömyys tajuta, että vaikka aikuisena onkin oikeus valita miten elämänsä elää, heidän pitäisi ymmärtää, että on heidän tehtävänsä taata lapsilleen turvallinen elämä. Ruoka, koulutus ja aikuisen valvonta ei ole asioita, joista voi tinkiä. Erityisesti jäi ärsyttämään tapa, jolla vanhemmat jatkuvasti mollasivat aikuisen tyttärensä valintoja ja kertoivat hänelle kerta toisensa jälkeen ettei tämä ole oikeasti onnellinen. Ehkä iski liian lähelle omaa elämää, mutta kukaan muu ei tiedä mitä sun päässä liikkuu ja mikä sut tekee onnelliseksi. Onnellisuuden tavoittamista ei varmasti edesauta se, että joku jatkuvasti kertoo, mitä kaikkea teet elämässäsi väärin. Multa ei varmaankaan olisi löytynyt riittävästi voimia anteeksiantoon.




Kolmantena päivänä oli tarkoitus mennä katsomaan Detroit, mutta mulla ei ollut riittävästi henkistä voimaa niin masentavalle elokuvalle, joten päädyin Tulip Feveriin. Siitä ei jäänyt oikein muuta mieleen kuin että ihmiset tekee outoja ja äkkipikaisia päätöksiä, jotka ei mun mielestä ole yhtään rationaalisia. Luottamus, luottamuksen rikkominen ja luultu luottamuksen rikkominen oli tämän elokuvan keskiössä. Itse olen hyvinkin luottavainen ihminen enkä tunne montaa ihmistä, jotka tietoisesti pettävät toisten luottamuksen omien itsekkäiden syiden vuoksi. Jos epäilen jotain, pyrin selvittämään asiaa ennen kuin reagoin siihen. Innocent until proven guilty. Tässä elokuvassa kaikki alkoi mennä alamäkeen vain koska yhdellä ihmisellä ei ollut tarpeeksi luottamusta eikä hän ottanut asioista selvää ennen kuin teki surkeista surkeimpia päätöksiä. Äkkipikaisuus...aargh...ehkä yksi ärsyttävimmistä piirteistä ihmisissä.

Perjantaina kävin myös IKEAssa, sillä koti-ikävä alkoi taas painaa ja IKEA on lähin mitä pääsen skandinaavista kulttuuria täällä. Mmm..lihapullia, perunamuusia ja Daim-kakkua. Lisäksi ostin kardemummakorppuja, vadelmamarmeladikeksejä, Marabou-suklaanappeja, Daim-karkkeja ja irttareita. Onpahan nyt eväät seuraaville farmiviikoille. Paluumatkalla aloin voida vähän heikosti ja tuntui kuin kaikki veri olisi valahtanut pois päästä. En tiennyt halusinko oksentaa vai pyörtyä. Ennen viimeistä asemaväliä kumarruin seisoma-asennostani ja yritin laittaa pään alaspäin. Ei pahemmin auttanut, mutta lähes kaikki matkustajat muutaman metrin säteellä oli huolestuneita ja tarjosi mulle istumapaikan ja suklaata. Suklaata en kyllä saanut suuni lähelle, sillä se ei varmasti olisi pysynyt alhaalla. Kaikki kysyi olinko okei ja mä vaan hoin, että juu juu tää menee varmaan kohta ohi. Ajattelin, että jään seuraavalla asemalla ja istun penkille joksikin aikaa ja juon jotain. Pääsin just ja just ulos metron ovista kunnes rojahdin suht hallitusti seinän viereen istumaan. Yksi vanhempi nainen jäi siihen hetkeksi, mutta jatkoi matkaa. Suurin osa muista ohimenijöistä jäi myös kysymään olinko ok. Se jäbä jolta sain suklaata aiemmin otti mun käden ja suihkutti siihen jotain (miesten) parfyymiä ja kehotti nuuhkimaan sitä. Yllättäen tää auttoi niin paljon, että pääsin jatkamaan matkaani kohti leffateatteria. Sain parfyymiputelin (ilmaisnäyte) itselleni ja nuuhkin sitä seuraavat pari tuntia..semisti häiritsi, että tuoksuin mieheltä, mut ainakaan en pyörtynyt. Matkalla pois metrolaiturilta törmäsin siihen aiempaan vanhempaan naiseen. Kävi ilmi, että hän oli mennyt hakemaan henkilökuntaa auttamaan mua. Ah kanadalaiset. <3



No joo, tänään sitten koitti lähtö Torontosta ja aamulla istuin Denny'sissä aamupalalla Julien ja Yukin kanssa, jotka oli saapuneet farmilta market-kyydillä. Nyt taidan ottaa pikaiset nokoset ennen saapumista Brockvilleen.

Tähän loppuun vielä video viime kuukaudesta.