perjantai 16. joulukuuta 2016

Lisää laskettelusta ja muusta kivasta

Hupsista kun aika vaan menee kuin siivillä! Piti kirjoittaa kaksi kertaa viikossa eikä kerran kahdessa viikossa. No tästä eteenpäin sitten..

Elämä täällä on ihan kuin eläisi jossain kuplassa. Kuulostan varmaan rikkinäiseltä levyltä, mutta ympäristönä Whistler on just semmoinen, missä oon tosi pitkään halunnut asua ja noi vuoret vetää edelleen mut sanattomaksi päivittäin. Täällä ei ole hälisevää liikennettä ja kirkkaina öinä (joita on ollut yllättävän monia marraskuuhun verrattuna) tähdet näkyy uskomattoman hyvin. Matka töistä kotiin menee gondolalla ja näkymät on aika huikeita. Arki on myös rutinoitunut aika mukavasti, vaikka välillä tuleekin tehtyä jotain poikkeavaa. Kämppisten kanssa sujuu tosi hyvin ja vieläkin odotellaan meidän neljättä asukkia. Aika vähän tulee ajateltua Whistlerin ulkopuolista maailmaa. Tietysti perhettä ja ystäviä miettii useinkin, mutta hyvä jos muistan lukea uutisia edes kerran viikossa.



bongaatko Jupiterin?





näkymä kun poikkean Starbucksiin joka aamu ennen töitä

Työt ja siirto
Töitä tehdään nyt neljättä viikkoa ja kaikki mun vuorot on olleet Creeksidessa. Viime viikolla tosin mulle ilmoitettiin, että mut siirretään Villageen, sillä ne oli tehneet jonkun virheen ja yhden toisen tytön oli tarkoitus alunperin olla Creeksidessa. Tää viikko siis mennään vielä rauhallisemmissa tunnelmissa paikallisia palvellessa ja ensi viikolla pääsenkin sitten myymään lippuja lähinnä turisteille. Tulee kyllä ikävä meidän työporukkaa ja joitain asiakkaita, jotka on käyneet joka päivä laskettelemassa ja nousee nimenomaan Creekside Gondolalla ylös vuorelle.

Noh, kaikki ei onneksi mene huonompaan suuntaan. Työmatka ainakin lyhenee rutkasti ja pääsen työskentelemään mun muiden kavereiden kanssa, joilla ei oo koskaan vuoroja Creeksidessa. Lipunmyyntivuorot on myös pidempiä ja mulla on vain noin kuusi tuntia validationia viikossa ja vaan kahtena eri päivänä. Mmmm...näillä jääkausikeleillä ei nimittäin oo mitään herkkua seistä tuolla ulkona. Ja hei, jos ei muuta, niin ainakin vaihtelu virkistää. :)


Laskettelu ja venähdys (sori taas tää yksityiskohtainen selostus rinteistä...)
Menin viime viikon maanantaina ja tiistaina laskettelemaan kavereiden kanssa ja oli kyllä niin huippua ettei mitään rajaa! Aloiteltiin maanantaina ensin Olympic Chairin alueella, missä on pari tosi iisiä ja lyhyttä vihreää rinnettä, mutta pian me löydettiinkin itsemme taas Roundhousen luota, josta pääsee usealle eri vihreälle rinteelle. Ennen lounasta koluttiin läpi Upper ja Lower Whiskey Jack, Ego Bowl ja Pony Trail. Ihan hyvä, että mukana oli mun lisäksi Jordan (aloitteleva lautailija), Katie (hyvä laskettelija) ja Rich (superhyvä laskettelija). Seurasin aika pitkälti vaan Katien perässä ja uskalsin lisätä vauhtia ihan mukavasti. Oli kyllä kiva huomata, miten paljon helpompaa kääntymisen ja vauhdin hallinta on, kun nopeutta on riittävästi. Katie myös kommentoi, että mähän vedän suurimmaksi osaksi sukset vierekkäin, enkä niinkään enää aura-asennossa. Jes! Välillä tuli tietty pieniä paniikinomaisia hetkiä, mutta siitä vaan takaisin pystyyn ja ei kun laskemaan. Lounaan jälkeen mentiin ekaa kertaa vuorten välillä olevalla Peak2Peak-gondolalla Whistleristä Blackcombille ja tultiin Green Linea pitkin Excalibur-gondolalle, jolla päästiin lähestulkoon suoraan kotiovelle. Yhden kerran poikettiin kyllä meidän vihreältä rinteeltä, kun Katie ja Rich ehdotti pientä "oikopolkua". Juuh..tämä oikopolku osoittautui erittäin jäiseksi siniseksi rinteenpätkäksi. En kyllä kaatunut kuin kerran, mutta joo..taidan jättää oikopolut sitten loppukaudelle. :P

Tiistaina sitten jatkettiin Katien ja Jordanin kanssa Whistleriin tutustumista. Mä aloitin ehkä 1,5 tuntia ennen niitä ja menin sitten itsekseni Pony Trailin, Bear Cubin, Expresswayn ja Whiskey Jackit ennen kuin nähtiin Roundhousella. Oli kyllä ihanaa mennä itsekseen, sillä ei tarvinnut odottaa ketään, pidin just niin monta miettimis(lue: itsensä tsemppaus)taukoa kuin halusin enkä ollut huolissani siitä, että mä odotutan muita. Enkä kaatunut kertaakaan! :) Katien ja Jordanin kanssa lämmiteltiin taas parin rinteen verran, kunnes lähdettiin mun ehdottamalle reitille...dun-dun-duuun...joo-o..ei ollut ehkä mun paras veto, vaikka oli kyllä sen arvoista.










Olin siis katsonut meille täysin vihreän reitin Marmotia pitkin Harmony Express-tuolihissille ja siitä sitten Burnt-Stew-Trailin ja Sidewinderin kautta Emerald Express-tuolihissille. Tää reitti vei meidät Harmonyn jälkeen vuoren (puoli)takapuolelle, joka oli ihan oma maailmansa näkymien puolesta. Ihan huippua!! Tosi paljon oli kyllä tasaisia osia, joten aloittelevalle lautailijalle en kyllä suosittele tota rinnettä. Jotta pääsee Harmonylle, täytyy ensin mennä siis Marmotia pitkin, joka ei kyllä vihreydestään huolimatta ollut mun mielestä mitenkään erityisen vihreä yhdessä superjyrkässä mäessä. Kaaduin kahdesti siinä ja tokalla kerralla jopa toinen suksi irtosi jalasta. o_O Oon nyt jälkikäteen katsellut youtubesta pari videota tosta mäestä eikä se nyt näytäkään niin jyrkältä..en tiiä mikä paniikkikohtaus mulle tuli..jälleen kerran..

Juuh, tämän reissun jälkeen mentiin lounaalle ja siitä sitten lasketeltiin Midstationille saakka Whiskey Jackejä ja Upper Olympiciä pitkin. Muutama sata metriä ennen gondolaa kaaduin lumitykkien luomilla lumikasoilla ja tunsin/kuulin jotain menevän vikaan mun vasemmassa polvitaipeessa. Laskettelin kuitenkin gondolalle, mutta polvitaive oli melko kipeä ojentaessa ja koukistaessa. Eipä juuri parantunut viikossa, joten menin sitten toissapäivänä näyttämään sitä lääkäriin ja diagnoosi oli hamstring strain. Reseptiksi annettiin lepoa ja venyttelyä.

Yli viikon liikkumattomuus alkoi kuitenkin olla vähän liikaa mulle ja menin sitten eilen Meadow Parkiin uimaan ja ostin kuukausikortin sinne(siellä on uima-altaan lisäksi kuntosali, luistelukenttä ja fitnesstunteja). Internetin mukaan uinti on ihan sopiva liikuntamuoto, kunhan kuuntelee omaa kroppaa liikunnan aikana ja lopettaa jos aiheuttaa vaan enempi kipua. Unohdin tosin venytellä sen jälkeen (kuten lähes aina kun oon liikkunut), mutta pidin pienen venyttelysession kotona ennen nukkumaanmenoa. Nyt pitää vaan ottaa tavaksi mennä illalla lämpimään suihkuun ja sen jälkeen venytellä. Toisaalta ihan jees, niin voi aamulla nukkua ainakin viisi minuuttia pidempään. :)
6.12.2016 mennessä kolutut rinteet



Leffat
Oon edelleen ihan kauhea leffahirmu. Oon taas nähnyt lähes kaikki leffat mitä meidän paikallisessa teatterissa näytetään. Yleensä vaan on työpäivän jälkeen kolmen aikoihin just semmonen kiva leffafiilis ja yleensä eka näytöskierros alkaa siinä ennen neljää, niin ei siinä kyllä oo mitään syytä miksei menis. Ja aika usein meen Art Centeriin soittamaan pianoa ennen leffan alkua. Mmm..viimeisimmistä leffoista Rogue One ja Moana on olleet mun suosikkeja. Allied oli myös ihan hyvä, mutta odotin enemmän actionia enkä niinkään draamaa, joten mielentila ei ehkä ollut sopivimmasta päästä. Fantastic Beasts oli ihan jees, mutta semisti ehkä pettymys. Arrival oli ihan erilainen kuin odotin (lue: tylsä), enkä ihan hirveästi välittänyt siitä. The Girl on the Train oli oikein hyvä ja ymmärrän kyllä miksi monet sanoo, että se on aika samantyyppinen Gone Girlin kanssa. 


Ziptrek ja kelkkailun world cup
Kävin viime maanantaina ziptrekkaamassa kun päästiin töiden kautta ilmaiseksi kokeilemaan. Oli kyllä aika hienoa herätä selkeään (ja kylmään) aamuun ja lähteä vähän seikkailemaan. Meitä oli viiden hengen porukka ja kolme meistä oli Guest Servicesta. Koko höskä kesti kaksi tuntia ja oli aika mahtavaa. Jos olisi ollut isompi lössi, niin olisi varmaan ollut paljon ikävämpää, sillä oltaisi jouduttu odottelemaan pidempiä aikoja pakkasessa eri köysien välillä.  Täytyy mennä vielä jossain vaiheessa uudestaan, sillä meidän retki ei kattanut sitä kaikista korkeinta ja pisintä köysirataa.







Ensi viikolla meille Guest Serviceläisille on myös varattu ilmaisia aikoja meidän Tube Parkissa(niinku pulkkamäki, mutta jättirenkailla). Ei se normaalistikaan oo meille kuin 9$, mutta ilmainen on aina parempi. :) 

Käytiin myös pari viikkoa sitten katsomassa miesten kelkkailun world cupia kun saatiin sinne ilmaiset liput ja se järjestettiin ihan meidän asuntoloiden vieressä. Aika hurjaa menoa...mua ei kyllä siihen puuhaan saisi vaikka maksettaisi.







Itsenäisyyspäivä
Pidettiin itsenäisyyspäivänä meidän kahdeksan hengen suomiporukalla omat itsenäisyyspäivän juhlat yhdessä oleskeluhuoneessa. Vitsit oli ihanaa kuulla ja puhua taas suomea, laulaa suomalaisia lauluja ja syödä lihapullia/perunamuussia/mokkapaloja/korvapuusteja/voisilmäpullia. <3
Vallattiin oleskeluhuone noin viideksi tunniksi ja sinä aikana ehdittiin laittaa ruokaa, katsella linnan juhlia, kuunnella suomimusaa ja vaan chillata. Muutama ei-suomalainen kävi pariin otteeseen kanssa laittamassa ruokaa ja kelas et mikä ihmeen juhlaperinne toi kättelyn katsominen oikeen on. Onhan se ehkä vähän erikoista, mutta hauskaa meillä kyllä oli. Ja on kyllä ollut kiva nähdä tätä porukkaa itsenäisyyspäivän jälkeenkin. Saa aivot ja suukin vähän lepoa kun ei tarvii keskittyä niin paljon siihen mitä suustaan päästää. :)




Sitten ei muuta kuin vaan joulun odottelua. :)


Leivottiin pari päivää sitten kämppisten kanssa banaanileipämuffinsseja :)