Julkkiksia ja faneja

Olin Oslossa veljeni vaimon, Rachelin, kanssa muutama viikko sitten. Viimeisenä päivänä istuttiin juna-aseman kahvilassa kun sinne tuli edellisillan konsertin pääesiintyjä, Hozier, jonkun ystävänsä kanssa. Me oltiin Rachelin kanssa ihan täpinöissä ja hetki pohdittiin kehdataanko mennä niiden pöydän luo kertomaan kuinka paljon oltiin nautittu konsertista. Lopulta kun oltiin lähdössä, tehtiin pikavisiitti niiden luo ja muhun iski joku ujouspuuska ja Rachel sai hoitaa puhumisen. Vähän kelasin, et mitä ihmettä, kun Rachel alkoi puhua Hozierin ystävälle ja kehui sen laulua ja esiintymistä. Mä vaan hymyilin vieressä ja lopulta kun oltiin lähdössä mä kysyin Racheliltä et mitä ihmettä se oikeen ajatteli kun ei huomioinut Hozieria ollenkaan. Rachel sano et mitä mä oikeen hourin. Siinä pöydässä ei sen mielestä todellakaan istunut Hozier, vaan sen lämppäri, Rhodes (se Hozierin ystävä). Me sit kinasteltiin aikamme siitä eikä kumpikaan myöntänyt olevansa väärässä. Itsepäisyys kunniaan.

Tää asia jäi vaivaamaan mua sen verran paljon, että kun palattiin takas Suomeen, mä laitoin Rhodesille facebookissa viestiä asiasta. Ja sain tänään vastauksen.

Yup..olin väärässä ja Rachel oli oikeassa. Kun lähetin Rachelille ton kuvan, se piti mua ihan hulluna sen takia, että olin ylipäätään kehdannut lähettää Rhodesille ton viestin. Ja vielä ihmeellisempänä se piti sitä, että Rhodes vastas mun viestiin..myönnetään, olin itsekin aika yllättynyt asiasta. Mutta äärettömän tyytyväinen. :)

Tämä ei kyllä ollut ensimmäinen kerta kun olin lähettänyt jollekin kuuluisuudelle viestiä facebookissa ja saanut vastauksen. Tosin viime kerralla kyse oli mun lempikirjailijasta, Robin Hobbista. Luin syksyllä uudestaan Hobbin tuotantoa mun kirjahyllystä ja kun avasin City of Dragonsin, huomasin että se oli signeerattu. Ihmettelin tätä, sillä en ollut käynyt missään hankkimassa signeerausta siihen enkä mä tiennyt oliko se aito vai ei. Päätin laittaa facebookissa viestiä Hobbille asiasta ja sain kuin sainkin siihen vastauksen.

En tiedä mistä on lähtöisin se, että mua ei yhtään haittaa lähettää viestejä mun suurimmille idoleille. Luulen, että oon vaan kattonut liian monta youtube-videota julkkiksten talk show -haastatteluista, joissa ne kertoo kaikkea mitä niiden fanit on tehneet. Tulee fiilis, että ne oikeasti nauttii siitä kun ne saa kuulla olevansa idoleita. Ja nykypäivänä on vaan niin helppoa osoittaa faniutensa parilla klikkauksella esimerkiksi tykkäämällä facebook-sivustosta tai uudelleentwiittaamalla jonkun viestejä. Ehkä pelkän peukun sijaan kunnollisen viestin lähettäminen vastaa entisaikojen fanikirjeitä. En tosin oo sellaisia lähettänyt, mutta jos mulla on jotain kysyttävää, niin siinähän on oikein hyvä tilaisuus kehua idoliaan ja kiittää tätä kaikesta.

Täytyy myös sanoa, että mulle tuli oikeesti tosi hyvä fiilis kun olin lähettänyt ton viestin Hobbille. Oon aina rakastanut sen kirjoja ja kerran lukiossa kirjoitin äikäntehtävänä kirjeen sille, mutta se oli tietty suomeksi, joten en tietenkään lähettänyt sitä. Harmittaa, etten silloin kääntänyt kirjettä englanniksi ja lähettänyt sitä kirjepostina, mutta ehkä nyt oon vihdoin saanut tuon harmituksen muutettua tyytyväisyydeksi. Itse asiassa ei tuossa mitään ehkää ole. Oon tosi tyytyväinen, että lähetin viestin. Ja se fiilis kun sain vastauksen Hobbilta oli ihan sanoinkuvaamaton. Mun idoli tietää, että mä oon olemassa! Ja jos olisin lähettänyt kirjeen, en välttämättä olisi saanut vastausta ollenkaan, sillä fanipostiin vastaaminen on hidasta puuhaa...paitsi netissä. ;)

Itse asiassa ihan ekan fanipostini lähetin tokalla luokalla silloiselle ykkösidolilleni, Katri Helenalle. Ja silloin sainkin vastauksen postikortilla ja olin ihan onnesta soikeana. Ehkä mun alttius laittaa faniviestejä tänä päivänä juontaakin juurensa vuoden 1996 kesään kun 9-vuotiaan Emmin kesä muuttui monin kerroin paremmaksi tuon postikortin myötä.

Mietin tässä pitäisiköhän mun ottaa projektiksi alkaa lähetellä ihan oikeita fanikirjeitä mun idoleille. Voisin lähettää vaikka yhden per kuukausi ja aina eri kohteelle. Mut ei mitään nettiviestejä tällä kertaa. Vaan ihan oikeita käsinkirjoitettuja kirjeitä. Toivottavasti löytyy aikaa moiselle proggikselle. :) 

Lapsuuden peliteoriaa

Nuorempana pidin kauheasti pelikorttipeleistä ja lautapeleistä (pidän edelleen), mutta aika harvoin sain peliseuraa. Siskoni on 7 vuotta minua vanhempi eikä juuri pelannut kanssani teini-ikään päästyään. Veljeni puolestaan oli aina nenä kiinni tietokoneessa ja vaikka hengasinkin paljon hänen kanssaan nörtteillen emolevyjen ja nintendo-emulaattoreiden kanssa, en silti saanut aivan sellaista peliseuraa kuin olisin halunnut. Vanhemmistakaan ei juuri ollut iloa tässä suhteessa, sillä he osasivat vain yhden pelikorttipelin ja pitivät vain harvoista lautapeleistä.

Joskus siinä 11-vuotiaana kehitin sitten keinon, jolla pääsin kiertämään tämän ongelman. Loin itselleni kolme mielikuvitusystävää (Puosu (joka on kyllä ihan oikea pehmolelu-possu), Kummitus (lempinimeltään Kumppari) ja Saapas) ja muokkasin kaikkia pelaamiani pelejä siten, että sain kehitettyä niihin erityisen logiikan niin, että jokainen pelaaja pelasi säännönmukaisesti ja rationaalisesti eikä muiden valinnat juuri vaikuttaneet omiin valintoihin. Näin sain kulutettua monta vuotta ja perheeni jaksaakin välillä muistuttaa minua näistä "ystävistäni". Taloustieteiden tullessa kouluni kautta tutuiksi, ymmärsin että se mitä lapsena kehitin oli jonkinasteista peliteoriaa, jossa pelaajat valitsevat toimintastrategian, joka maksimoi oman hyödyn. Täytyypä pohtia mitä muita aikuisiällä oppimiani asioita löydän omasta menneisyydestäni.

Enivei, onneksi pääsin mielikuvitusystävien kanssa pelaamisesta eroon jo kauan sitten (kiitos kuulunee tietokonevastapelureille), mutta nykyään pelatessani pelejä (ja ehkä ihan normaalissakin kanssakäymisessä) ystävieni kanssa, huomaan olevani eräänlaisessa itsemäärätyssä johtajan roolissa, joka pelaa välillä muidenkin puolesta. Ilmeisesti olen lapsuudesta asti tullut niin tutuksi muiden "ihmisten" valintojen tekemisen kanssa, että nykyäänkin kun jonkun pitäisi päättää jotain ja päättämisen sijaan hän vain jahkailee, yritän vyöryttää omaa loogista ja objektiivista (aika usein myös subjektiivista) ratkaisuani hänelle. Ymmärrän että tämä voi olla aika ärsyttävä piirre ihmisessä, etenkin kun tiedän miten paljon itse inhoan sitä kun joku tuputtaa omia ratkaisujaan minulle ja yrittää saada minut toimimaan haluamallaan tavalla. Onneksi meillä on ystävien kanssa tapana pitää peli-iltoja silloin tällöin, niin voin harjoitella keskittymistä omaan peliin ja jättää määräilyt vähemmälle.

Selamwit vai Selamawit

Onko nimessäni kirjoitusvirhe?

Minulle on jo ihan pienenä kerrottu, että toinen nimeni, Selamwit, tarkoittaa rauhaa tai rauhallisuutta. Se on muunnelma amharankielisestä tervehdyksestä "salam", jolla toivotetaan rauhaa.

En tiedä miksen ole miettinyt nimeäni sen tarkemmin kertaakaan viimeisten lähes 29 vuoden aikana. Tänään kuitenkin yrittäessäni keksiä blogilleni nimeä halusin hyödyntää jotenkin toista nimeäni (miksi turhaan vaivautua, kun tiesin päätyväni johonkin muunnokseen nettialiaksestani Emzcu), joten päädyin googlettamaan sen.

No, google halusi antaa minulle vain vastauksia hausta "selamawit". Saadut hakutulokset kertoivat, että nimen Selamawit merkitys on "Hän on rauhallinen". Nyt olin hieman hämmentynyt ja jatkoin googlettamista, mutta tällä kertaa halusin tulokset oikeasta nimestäni. Juuh, turha toivo. Ainoa vastaus mitä sain oli jotain ihmeellistä new-age -sepustusta siitä minkälainen persoonallisuus tuohon nimeen liittyy.

Toki ihmiset antavat nimiä, jotka kirjoitetaan eri tavalla kuin ne lausutaan ja mahdollisesti lausutaan samalla tavalla kuin jokin toinen nimi. Monet irlantilaiset nimet on ihan mahdottomia lausua kirjoituksen perusteella, ellei oikeasti tiedä korrektia lausumistapaa. Otetaan esimerkkinä vaikka Siobhan, joka lausutaan samoin kuin Shivonne tai Shivaughn. Ei siis ehkä ole ihan kaukaa haettua, että Selamwit lausutaan amharaksi samalla tavalla kuin Selamawit..eihän. Suomen kielellä nämä nimet eivät kyllä taivu samaan muottiin.

Lisätietona sanottakoon, että väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on Selamwiteja alle viisi 1980-99 syntyneissä. Selamawiteja sen sijaan on alle viisi sekä 1960-79 syntyneissä että 2000-16 syntyneissä. Näiden lisäksi vuosina 1980-99 syntyneissä on 8 Selamawitia. Nämä olivat nyt kaikki naispuolisia Selamwiteja ja Selamawiteja. Miespuolisiakin on, mutta ne on nuo kahdeksan naispuolista Selamawitia, jotka saa mut uskomaan mun nimeni kirjoitusvirheeseen.

Toisaalta ehkä onkin ihan jees, että mulla on kirjoitusvirhe nimessä. Ehkä se voi osaltaan helpottaa kaikenlaisia paineta omassa elämässä..tyyliin "Hei, ei voi olettaa et mä suoritan kaiken täydellisesti, kun mun nimikin on virheellinen".

Sen sijaan en ole onnistunut juuri saamaan mitään selville alkuperäisestä etunimestäni, Ferehiwot, muuta kuin että se on naisen nimi ja vuoden 2004 Miss Universe Ethiopia:lla on sama etunimi.

No oli miten oli, Emmistä sen sijaan löytyy paljonkin tietoa. Saksan alkuperän mukaan nimi tarkoittaa suurta ja voimakasta. Latinan alkuperä puolestaan tarkoittaa ansaitsevaa. Kreikkalaisen alkuperän mukaan nimi tarkoittaa ystävällistä ja hellää.

Yhteenvetona sanottakoon, että minä, Emmi Selamwit (Ferehiwot), olen suuri, voimakas, ansaitseva, ystävällinen, hellä ja rauhallinen(tietyin varauksin). Entä kuka sinä olet?