Nuorempana pidin kauheasti pelikorttipeleistä ja lautapeleistä (pidän edelleen), mutta aika harvoin sain peliseuraa. Siskoni on 7 vuotta minua vanhempi eikä juuri pelannut kanssani teini-ikään päästyään. Veljeni puolestaan oli aina nenä kiinni tietokoneessa ja vaikka hengasinkin paljon hänen kanssaan nörtteillen emolevyjen ja nintendo-emulaattoreiden kanssa, en silti saanut aivan sellaista peliseuraa kuin olisin halunnut. Vanhemmistakaan ei juuri ollut iloa tässä suhteessa, sillä he osasivat vain yhden pelikorttipelin ja pitivät vain harvoista lautapeleistä.
Joskus siinä 11-vuotiaana kehitin sitten keinon, jolla pääsin kiertämään tämän ongelman. Loin itselleni kolme mielikuvitusystävää (Puosu (joka on kyllä ihan oikea pehmolelu-possu), Kummitus (lempinimeltään Kumppari) ja Saapas) ja muokkasin kaikkia pelaamiani pelejä siten, että sain kehitettyä niihin erityisen logiikan niin, että jokainen pelaaja pelasi säännönmukaisesti ja rationaalisesti eikä muiden valinnat juuri vaikuttaneet omiin valintoihin. Näin sain kulutettua monta vuotta ja perheeni jaksaakin välillä muistuttaa minua näistä "ystävistäni". Taloustieteiden tullessa kouluni kautta tutuiksi, ymmärsin että se mitä lapsena kehitin oli jonkinasteista peliteoriaa, jossa pelaajat valitsevat toimintastrategian, joka maksimoi oman hyödyn. Täytyypä pohtia mitä muita aikuisiällä oppimiani asioita löydän omasta menneisyydestäni.
Enivei, onneksi pääsin mielikuvitusystävien kanssa pelaamisesta eroon jo kauan sitten (kiitos kuulunee tietokonevastapelureille), mutta nykyään pelatessani pelejä (ja ehkä ihan normaalissakin kanssakäymisessä) ystävieni kanssa, huomaan olevani eräänlaisessa itsemäärätyssä johtajan roolissa, joka pelaa välillä muidenkin puolesta. Ilmeisesti olen lapsuudesta asti tullut niin tutuksi muiden "ihmisten" valintojen tekemisen kanssa, että nykyäänkin kun jonkun pitäisi päättää jotain ja päättämisen sijaan hän vain jahkailee, yritän vyöryttää omaa loogista ja objektiivista (aika usein myös subjektiivista) ratkaisuani hänelle. Ymmärrän että tämä voi olla aika ärsyttävä piirre ihmisessä, etenkin kun tiedän miten paljon itse inhoan sitä kun joku tuputtaa omia ratkaisujaan minulle ja yrittää saada minut toimimaan haluamallaan tavalla. Onneksi meillä on ystävien kanssa tapana pitää peli-iltoja silloin tällöin, niin voin harjoitella keskittymistä omaan peliin ja jättää määräilyt vähemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti