Joffre Lakes ja iso köhä

Hiukan nolottaa istua kirjastossa ja kirjoittaa blogia samalla kun köhin keuhkoni pihalle parin minuutin välein. Mut vielä ei oo kukaan tullut sanomaan, että siirrypä äänieristettyyn huoneeseen. Tää köhä alkoi joskus alkuviikosta ja ke-to oli jo sen verran paha, että hyvä kun sain nukahdettua ollenkaan. Uumoilen, että torstaina mulla oli kans vähän kuumetta...mutta perjantaiaamuna oli semisti parempi olo niin päätin lähteä meidän autoretkelle Joffre Lakeseille.

Oltiin siis vuokrattu kaks autoa ja lähdettiin ysin jälkeen ajamaan pohjoiseen noin tunnin verran. Alkumatka oli ihan kuin missä tahansa, mutta jonkin matkaa Pembertonista eteenpäin tie nousi sen verran korkealle, että yhtäkkiä oltiinkin talven ihmemaassa. Kaikkialla ympärillä oli nietoksia ja kuusten oksat vaan notkuivat lumen painosta. Aloin pikkasen panikoida mun varustuksien puolesta, sillä mun lenkkareissä ei oo juuri mitään pitoa enkä ollut älynnyt laittaa mun talvisaappaita jalkaan. Ainakin olin ollut sen verran fiksu, että siirryin mun kevyemmistä takeista mun laskettelutakkiin, joka pitää mut kyllä hyvin lämpimänä koko tän tulevan (suhteellisen leudon) talven ajan.

Joffre Lakes koostuu kolmesta järvestä, joista ensimmäinen on parinsadan metrin päässä parkkiksesta. Seuraava järvi on 3km päässä ja opasteissa luki, että sinne kestää kävellä 2,5h. Kolmas järvi on alkupaikasta 4km päässä ja kesto sinne on 3h. Aluks mä vaan naureskelin et "hahaha, kenellä muka kestää kolme tuntia neljän kilsan kävelemiseen", mutta pian karu totuus kävi hyvin selväksi. Noin 95% siitä neljästä kilometristä oli ylämäkeä. Ja kun sanon ylämäki, en tarkoita mitään Kinopalatsin edustan ylämäkeä, vaan Malminkartanon huipun ylämäkeä.

Terveenäkin olisin varmaan puuskuttanut koko ton patikoinnin ajan, mutta vielä melko kipeänä toi mäki oli suoraan painajaisista. Puolet ajasta halusin pysähtyä ja lähteä talsimaan takaisin ja lopun ajasta en osannut päättää halusinko oksentaa vai pyörtyä. o_O Mutta kävelytahti ei ollut onneksi kauhean kova ja porukan loppupäässä mentiin täysin mun tahdilla vaikka välillä yritin sanoa, et on ihan okei, jos ne muut menee edeltä. Ihan hyvä vaan, ettei mua jätetty yksin, sillä välillä oli kyl sen verran liukasta, että olisi voinut käydä oikeesti tosi pahasti, jos liukastuisi ja horjahtaisi vähänkin väärään suuntaan.

No joo, lopulta selvittiin tokalle järvelle ja oli kyllä täysin sen patikoinnin arvoista. Mutta mikään ei kyllä voittanut sitä näkymää, joka meitä odotti kolmannella järvellä. Tyyni rauha, vuorten huiput ja jäätiköt. Videot ja kuvat ei mitenkään voi välittää sitä tunnelmaa, mutta yritetään kuitenkin.

Ja video on tässä.

Paluumatka oli mahdollisesti vielä kauheampi kuin menomatka. Jos mennessä oli saada sydärin fyysisen rasituksen takia, niin palatessa oli koko ajan sydän kurkussa kun pelotti, että kaatuu ja tippuu pois polulta. Ja siis kyllähän mä kaaduinkin kerran aika pahasti, mutta onneksi en liukunut mihinkään siitä..meni vaan jalat alta. Ja sit pari kertaa liu'uin kyykyssä kenkieni päällä ja kerran ihan vaan pehvallani. Siitä jäi aika huvittava sininen farkkuvärivana polulle. Huvittavaa ei tosin ollut se, että mulla oli koko loppumatkan ajan peffa märkänä..mutta se huoli katosi kun pääsin takas kotiin ja kylpyyn. :)

Loppujen lopuksi oli kyl aika huippu päivä, vaikka ei ehkä sopinutkaan ihan mun terveydentilaan. Täytyy yrittää palata vielä kesällä ja ehkä vaikka pulahtaa johonkin noista järvistä.