tiistai 25. lokakuuta 2016

Lähtö käsillä

Whoa. Tässä sitä ollaan. Lentokentällä. Lähtöportilla.

Tosi vaikea uskoa, että tää päivä on vihdoinkin täällä. Enkös mä vasta ihan äsken saanut päähäni lähteä vuodeksi Kanadaan? Viimeinen viikko on mennyt aikamoisessa stressissä. Vikat lomapäivät Kanarian auringossa meni siihen, että mietin vaan miten ehdin tehdä kaiken tarvittavan ennen lähtöä. Ja sitten viimeiset pari päivää kotona menikin niiden tarvittavien asioiden tekemisessä. Kauheasti ei ole jäänyt ihan vaan luppoaikaa ja viime (tänä) yönäkin tuli nukuttua vain kaksi tuntia, kun piti vielä raahata säkkejä kellariin, yrittää siistiä kämppää tulevaa vuokralaista varten ja tietty pakata kapsäkit loppuun.

Matkalaukuista puheenollen..mikäköhän oikosulku mun aivoissa oli kun suunnittelin lähteväni reissuun vaan 65 litraisen rinkan ja käsimatkatavaroiden kanssa. Hah! Mikä vitsi! Sain rinkkaan ahdettua mun lasketteluvaatteet, kevyen takin, alushousut, sukat, urheiluvaatteet, kengät ja talviasusteet. Painoa olisi vielä saanut tulla n. 10kg lisää, mutta tilaa ei vaan ollut. Otinpa sitten punaisen matkalaukkuni käyttöön ja se tulikin aika lailla täyteen painaen lopulta 21kg. Et joo..onneksi matkalaukku oli niin kätevästi käsillä eikä jossain mun varaston syövereissä.


Vähän pelottaa purkaa mun varastoa sitten vuoden kuluttua.Se on niin täynnä, että piti ihan aktiivisesti työntää ovea kiinni kun laittoi riippulukkoja kiinni. Mutta aika hyvin silti sain koko omaisuuteni (paitsi kalusteet, siivouskomeron sisällön ja keittiökamat) mahtumaan noinkin pieneen tilaan. Tosin, ilman ystävieni halukkuutta ottaa joitain tavaroitani vuoden lainaan, en kyllä ois saanut kaikkea mahtumaan.

Jees, mutta nyt oon kentällä ja tajusin juuri, että pitäisi tehdä vielä muuttoilmoitus maistraattiin..Hups. Taidanpa tästä siirtyä tekemään sitä.

P.S. Musta tulee todennäköisesti triplatäti tämän päivän aikana!! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti